suomi finland k-x-p

Nolottaa näin ~musiikkibloggarina~ myöntää, mutta mun tuntemus suomalaiseta musiikista on säälittävä. Vaikka nimeltä tunnistankin suhteellisen monta bändiä, niin en ole oikeastaan koskaan kuunnellut suomalaista musiikkia paitsi jotain Lapkoa vuonna 2006. Koitin kuunnella Villa Nahia kun sen hypetys oli suurimmillaan, mutta kun Friendly Fires ei itsessäänkään iskenyt, niin lähestulkoon samalta kuulostava suomiversio ei myöskään saanut mua innostumaan.

En tiedä miksi suomalaisen musan kuuntelu on mulle jotenkin niin haasteellista. Tuntuu että suomibändien löytäminen on jotenkin niin vaikeeta, vaikka järkeä käyttäen sen pitäisi olla helpompaa kuin jonkun ulkomaalaisen jonka levyjä ei edes ihanasta kotimaastamme saa. Ehkä tässä vaan näkyy mun liialinen netin käyttö ja sosiaalisen elämän puute, mutta on niin paljon helpomaa löytää uutta musaa P4K:in BNM:stä blogeista ja esim. Läsäristä kuin suomiskenestä. Luen pelkästään ulkomaalaisia musalehtiä, Rumbaa selasin viimeksi monta vuotta sitten. Oon varmaan auttamattoman väärässä ja muutenkin mielipiteeni perustuu omiin erittäin rajallisiin kokemuksiini, mutta suomalaiset bändit vaan on jotenkin... blaaah. Mua ärsyttää oma asenteeni ihan suunnattomasti, oon päättänyt että kirjoitusten jälkeen otan tavoitteekseni etsiä käsiini mahdollisimman monta suomalaista bändiä.

Vähän olen jo sentään edennyt suomirasismini selättämisen kanssa. Ostin nimittäin pari viikoa sitten K-X-P:n s/t- levyn ilman että olin kuullut yhtäkään biisiä ja tää on oikeesti hyvä. Ehä ajoittain vähän paikallaan junnaava, mutta ei se ainakaan mua haittaa. Parhaimpia biisejä on silti ne ainoat vokaaleja sisältävät eli 18 Hours Of Love ja Pockets, joskin myös Aibal Dub ja New World iskee. K-X-P:stä tuli ainakin mulle semisti mieleen vähän synkempi ja selvästi rauhallisempi HEALTH, mikä kelpaa aina. Spotifystä voi kuunnella koko levyn, tuetaan suomalaista musiikkiteollisuutta etc.

Saanko muuten vaan sanoa kuinka järkyttävä amisliekki toi videolla oleva logo on... Ei vittu.

weird feelings & no age

Male Bondingin uus video Weird Feelings P4K-telkkarissa:

Nyt kun ollaan jo melkeen syksyssä niin uskallan sanoa että bändin debyytti Nothing Hurts on tän vuoden parhaimmistoa. Nopea musa on hyvää. Video on vähän ärsyttävä mutta Male Bondingin mänit on niin liikkiksiä (no ainakin Facebookissa...) että saavat anteeksi.

No Agen uutiskirje tipahti tänään sähköpostiini tuoden vähän lisätietoa ensikuisesta Everything In Betweenistä, aka tämän vuoden parhaasta vielä kuulemattomasta levystä. Tai ehkä toiseksi parhaasta, Panda Bearin Tomboykin oli sen verran vakuuttava. Joka tapauksessa odotukseni liitelevät tällä hetkellä parinkymmenen kilometrin korkeudessa Nounsin täydellisyyden jälkeen. Mut hei ei mitään paineita!

Sub Popilta ennakkotilattavissa oleva vinyylipaketti kutsuu mua puoleensa. Sanat limited ja edition saa muutenkin sykkeen nousemaan, mutta lisätään päälle vielä 48-sivuinen booklet, cd, kaksi  minijulistetta ja ensimmäisille 500 tilaajalle note pad niin vastustaminen on hankalaa. Kai tää on pakko tilata, vihaisin itseäni muuten. Levyn ulkoasun muuten hoiti Brian Roettinger, joka oli Nounsinkin kannen takana.

Harmittavimmissa uutisissa samaisessa mailissa oli myös No Agen tän syksyisen kiertueen pysähdyspaikat. Arvatkaa on Suomi siellä...  Skandinavia on tuttuun tapaan edustettuna mutta Tukholmankin keikka on k-20. Masentaa, itkettää, vituttaa, etc. Ehkä olis aika vierailla Kööpenhaminassa?

sufjan stevens: all delighted people

All Delighted People is built around two different versions of Sufjan’s long-form epic ballad "All Delighted People," a dramatic homage to the Apocalypse, existential ennui, and Paul Simon’s "Sounds of Silence." Sounds delightful, yes! The song was originally workshopped on Sufjan’s previous tour in the fall of 2009. Other songs on the EP include the 17-minute guitar jam-for-single-mothers "Djohariah," and the gothic piano ballad "The Owl and the Tanager," a live-show mainstay (and Debbie Downer if you ask us; what’s it doing on a "Delighted" EP?).  

Sufjan Stevenesin ylläri-EP All Delighted People on ostettavissa viidellä dollarilla ja streamattavana ilmaiseksi täällä! Kahdeksan biisin levyllä on pituutta melkeen tunti ja fyysistä julkaisua voi odottaa joulukuun tienoilla.

Sufjanin vuonna 2005 ilmestynyt Illinois on mulle edelleen yksi koko 2000-luvun parhaita levyjä. 22 kappaleessa ei ole heikkoja biisejä oikeastaan ollenkaan ja suurimmasta osasta saa suoranaisia kylmiä väreitä. Vaikka Illinoisin jälkeinen tuotanto onkin ollut vähän epätasaista, niin uutta kunnollista albumia on odotettu kuin toista tulemista (näin Sufjanin intresseihin sopivasti sanottuna). Saa nähdä tullaanko The Fifty States-projektista enää kuulemaan mitään, mutta All Delighted People osoittaa että ei ainakaan Sufjanin taidot ole mihinkään hävinneet. Nimikkobiisin molemmat versiot ovat erinomaisia, samoin 17 minuutin nipin napin ylittävä Djohariah.

Viimeisimpien julkaisujen jälkeen olin oikeastaan aika yllättynyty kuinka sufjanimainen All Delighted  People on. Edellinen levy/multimediapaketti, 2009 ilmestynyt The BQE ja niin ikään viimevuotinen Dark Was The Night-biisi You Are The Blood (vaikkakin coveri) oli molemmat elektropainotteisia ja muutenkin poikkeavia perusbanjoilusta. All Delighted People kuitenkin muistuttaa mua Illinoisista kuoroineen ja jeesuslyriikoineen, vaikka pientä elektrovibaa paistaakin läpi. Eeppisyyttäkin löytyy mikä on aina plussaa. Meitsi tykkää.

Silti hippusen jään edelleen kaipaamaan sitä ihan ns. oikeeta kokopitkää. Illinoisista on kuitenkin jo yli viis vuotta.

vuoden odotetuin dvd-julkaisu

Y/Y? No, ainakin siihen asti kunnes löydän Jacques Audiardin Profeetan jostain.

afterflow

Flowt on flowailtu ja ankara paluu koulun penkille koitti tänä aamuna. Heräsin pirteästi viiden tunnin yöunien jälkeen puhelinsoittoon kyydin saapumisesta joten ns. aamurutiineihin liikeni ruhtinaalliset kaksi minuuttia. Mikäs sen mukavampaa. Onneksi lukiota on jäljellä enää 183 päivää ja kurssit on pääosin ihan mielenkiintoisia. Bloggaaminen tosin saattaa vähän jäädä taka-alalle (tai noh...) lokakuun vaihteessa kirjoitusten takia.

Ei mun kyllä koulustani ollut aikomus kirjoitta vaan siitä Flowsta. Aika pitkälti samat valitukset löytyy täältä kuin muualtakin; ihmisiä oli ihan naurettavan paljon paikan kokoon nähden, anniskeluaidat ja hintataso vitutti ja voimalassa oli ainakin perjantaina ihan tappavan kuuma. Four Tetissä sain koko etumukseni päästä alaspäin täyteen teinipoikien selkähikeä (onks se paita ihan pakko ottaa pois, pliis....), M.I.A.:n keikan puolivälin aikoihin Major Lazeriin kävely (joka siis oli n. 100m siltä paikalta missä seisottiin) kesti reilusti yli 10 minuuttia ja joka paikassa oli vaan yksinkertasesti ihan liikaa porukkaa. Kun perusluonne taipuu vielä ihmisvihaajan puolelle niin täysin rinnoin nauttiminen oli vähän haasteellista. Kaiken muun mä vielä pystyn tajuamaan, anniskelukarsinat pakottaa lakikin, mutta vesipullojen pois ottamisessa ei vaan ollut mitään järkeä, ei ainakaan näin kuumalla ilmalla. Ilmeisesti järjestäjät ei halunneet että ihmiset tulee vaatimaan panttia (Flown euro vastaan 20 snt kaupassa) mutta ainakin mun havaintojen mukaan Flowssa myytiin tasan yhtä vesipullomerkkiä. Ei luulisi että olisi niin vaikea opettaa henkilökunnalle ero pulloissa. Plus hävisin euron kun mun Flowssa ostettu vesipullo takavarikoitiin kun tulin uudestaan alueelle.... Yhyy.

Hyviäkin asioita tuli bogattua, mm. 4/5 Surfer Bloodista hengailemassa päälavan edessä eksyneen näköisenä. Perus suominoloina ei tietenkään menty häiritsemään. Näin myös varmaan jokaisen bloggarin jonka edes tunnistaisin ja XX:ssä mun takana seisoi mäni jolla oli No Age t-paita, propsit sille!

Itse bändeistä parhaimmiksi nousi Major Lazer, Omar Souleyman, Big Boi ja The XX. Major Lazer varsinkin oli superhauska ja Diplo ihan yhtä ihkis kuin odotinkin. MC:t/hypemanit oli sikkejä ja lavalla nähtiin niin daggerointia kuin puhallettavia vesilelujakin. Niin ja skumppakin oli ihan hyvää! Omarissa oli kova meno mutta erään M.I.A.-fanin vuoksi lähdettiin ennen loppua pois. Perjantain Four Tetistä sen verran että Voimala oli keikkapaikkana suoraan sanottuna aika karsea, mutta Kieranin setti oli kyllä kova. Tosin olisin ehkä toivonut vähän enemmän biisejä siltä TILIY:lta, mutta minkäs teet. Love Cry ja Angel Echoes (muistaakseni) kuultiin kuitenkin. Perjantai-illan Big Boi oli kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin parhaimmistoa ja Stankonian klassikoiden B.O.B.:in, So Fresh, So Cleanin ja Ms. Jacksonin kuuleminen livenä oli mahtavaa.

Lauantaina K-X-P aka Kexi-P jäi valitettavasti näkemättä laiskuuden takia, samoin perjantaiyön Magnetic Man jota jaksettiin katsoa pari biisiä ennen kuin tajuttiin että edessä odotti vielä ripeä puolen tunnin kävely yöpaikkaan. Onneksi toisena päivänä saavuttin just sopivasti Surfer Bloodiin, jotka oli ihan älyttömän liikkiksiä. Taidetiinpa kuulla jopa kolme uutta biisiäkin, jotka oli kyllä mun makuun vähän turhan hitaita mutta enköhän niille vielä mahdollisuuden anna.

Sunnuntain The Radio Dept. oli yllätyksetön mutta hyvä, jonka jälkeen lähdettiinkin kaupungiin syömään. Takaisin tultiin Cariboulle joka toimi yllättävän hyvin livenä, ihan huikea parannus levystä. Swim oli musta aika tylsä ja lattea, mutta livenä soundi oli paljon voimakkaampi. Jónsin peruuttaminen titenkin vitutti, mutta toivottavasti nyt syksyllä saataisiin vähän kompensaatiota. Headlineriksi siirtynyt The XX oli ihanan rauhallinen lopetus ja biisit oli erinomaisia, joskin musta kyllä tuntui aijoittain että lava oli kuitenkin vähän liian iso niiden vielä kasvaville karismoille. Ei silti mitään valitettavaa, keikka oli tosi kaunis ja nautin siitä kovasti.

Kaiken kaikkiaan Flow oli ihan semipositiivinen kokemus näin ensikertalaiselle, mutta ensi vuonna saa kyllä tulla aika kovat esiintyjät jotta hankkisin kolmen päivän lipun uudestaan.

no age: glitter & inflorescence

Uutta No Agea tarjolla! Shaking and crying. Syyskuun 28. ilmestyvältä Everything In Betweeniltä ilmestyy eka sinkku Glitter tämän kuun lopulla, mutta kyseisen biisin ja samoiten b-puolen Inflorescencen voi kuunnella jo nyt.

Glitter kuulosta mun korvaan vähän oudolta Deanin toisenlaisen laulutyylin vuoksi, mutta ei missään tapauksessa huonolta. Sanat on huomattavasti selvemmin kuultavissa ja jotenkin fiilis on erilainen. Inflorescence sen sijaan on tuttuakin tutumpaa No Agea. Jännä nähdä mihin suuntaan itse levy taipuu enemmän. Mulle iskee Inflorescence vähän paremmin, mutta luulen kyllä että totuttuani Glitterin soundiin vähän paremmin sekin alkaa kuulostaa erinomaiselta.

Huomenna suuntana Flow, jees!

animal collective: oddsac

Animal Collectiven "visuaalinen albumi" ODDSAC ilmestyy tänään dvd:nä.

ODDSAC on Danny Perezin kanssa yhteityössä tehty leffa, johon AnCo on tehnyt musiikin ja jonka biisejä ei tulla julkaisemaan missään muussa muodossa. Trailerin perusteella luvassa on aika psykedeelistä meininkiä, mutta mitäpä muuta sitä odottiaisikaan. Aiemmin Perez on tehnyt mm.  visuaaleja Panda Bearille ja Ancolle videot Who Could Win A Rabbitlle ja Summertime Clothetsille. 

Ihan tottapuhuen Animal Collectiven videot on aina olleet mulle vähän liian tekotaiteellisia ja Perezin on vielä siitä pahimmasta päästä, mutta silti luulen että ODDSAC on ostamisen väärti ihan vaan musiikinkin takia. Mukana tulee 55-minuuttinen leffa ja 40-sivuinen kovakantinen kirja slipcoverissa. Kaksi leffan biisiä, Screens ja Mr. Fingers, on löytäneet tiensä nettiin ja vaikka uskon että nää toimii paremmin visuaaliensa kanssa niin kummatkin kuulostaa lupaavilta.

ACSAC by user482219

Olisi kyllä tietenkin ollut vähän siistimpää käydä katsomassa ODDSAC leffateatterissa, mutta odotettavasti Suomessa ei sellaisia järjestetty. Mulla ei ole hajuakaan tuleeko tätä edes saamaan ihanassa kotimaassani, joten itse luultavasti tilaan oman kappaleeni täältä.

flow

Ensimmäistä kertaa Flowhun menevänä alkaa jo nyt vähän jänskättää. Vielä on suuria kysymyksiä  vailla vastausta, esim; laitanko piilarit vai luotanko tututtuihin ja turvallisiin silmälaseihini? Kai siellä on hyvää kasvisruokaa (t. ranskisfalafelit nyppii)? Onks siellä myynnissä kivaa merchiä? Etc. Hermostuksissani tein aikataulun:

Onneks on kolmen päivän lippu niin pääsen sisään ja ulos alueelta, muuten tulis vähän pitkiä päiviä... Hyvältä näyttää myös se ettei mikään kiinnostava esiintyjä mene törkeän pahasti päällekkäin, Major Lazeria ja Jokeria/Nomadia lukuunottamatta.

Ehkä eniten odottamani Four Tet on ainakin perjantain tärkein live, mitä odotan ihan älyttömästi. Myönnettäköön että oon lähinnä kuunnellu tänä vuonna ilmestynyttä There Is Love In Youta, en niinkään paljon aiempaa tuotantoa, mutta ei jumalauta että voi olla täydellinen levy kyseessä. Ei myöskään ihan hirveästi haittaisi kuulla Burialin kanssa yhteistyössä tehty Moth.

Perjantaina kiinnostaa myös varsinkin alkuillan norjalainen Ulver, päivän pääesiintyjä Big Boi ja yöllä dubstepmiehistä Skreamista, Bengasta ja Artworkista koostuva Magnetic Man.

Broken Bellsin debyytti ei kolahtanut muhun juurikan mutta voisin silti käydä sen katsomassa jo ihan pelkästään Danger Mousen takia.... Suomalainen Circle ja Belgialainen Aeroplane tulee varmaan vilkaistua myös jos ei parempaa tekemistä löydy.

Lauantai alkaa suomimeinigeillä K-X-P:n myötä ja jatkuu kivasti mutta mun mielestä vähän liian aikaiseen laitettuun Surfer Bloodiin.

Surffareiden jälkeen meen mahdollisesti katsastamaan Timo Lassyn ja Omar Souleymanin. Klo 23 on vuorossa M.I.A. jonka uusin levy oli huono ja muutenkin muija on viime aikoina vaikuttanut ihan superärsyttävältä. Kaipa sitä silti pitää mennä. Lauantain kohokohdakse nousee ainakin toivottavasti Major Lazeri ja sen jälkeinen Diplon Dj-keikka. Odotukset on korkealla eikä tupla-annos Diploakaan haittaa.

Sunnuntai on vähän hiljaisempi, oikeasti kiinnostaa vaan The Radio Debt. jonka Tavastian keikan harmiskeni missasin, viime vuonna kovassa kuuntelussa ollut The XX ja aina niin ihana Jónsi. Mulla on vähän sellanen fiilis että mikään ylläolevista ei ole kaikista suurieleisin live-esiintyjä, mutta ehkä se ei sunnuntaina haittaa.

Eniten ärsyttää se ettei mulla yksinkertaiesti ole varaa mennä avajaiskonserttiin. En tiedä mitä järjestäjien päissä on liikkunut kun kaksi varmaan odotetuinta esiintyjää tungetaan samalle illalle a) keskellä viikkoa b) 55 euron hintaan, johon harvalla on varaa/halua maksaa jos on jo tulossa itse festareille. Kaiken lisäsksi superhypetetyn LCD Soundsystemin keikka alkaa ihan liian aikaisn. Chemsujen ja  LCD:n missaaminen ärsyttää ihan sikana mutta minkäs teet. Mielummin olisin nähnyt siellä vaikka M.I.A:n, eipä olisi tarvinnut ahdistua siitä ettei pääse.

les savy fav

Nykiläiseltä Les Savy Favilta ilmestyy syyskuussa viides kokopitkä Root For Ruin, joka tosin löytyy aikaisen leakin takia jo digitaalisena iTunesista (jos videosta joku ei ymmärtänyt). Edellinen levy, melkeen tasan kolme vuotta sitten julkaistu Let's Stay Friends oli mulle silmienaukaisija ja oikeastaan avainasemassa tutustuttamassa (voiko tää olla oikea sana....) mua vähän kokeellisemman rockin eri suuntauksiin. Vaikka Let's Stay Friends ei enää kuulostakaan ehkä niin omalaatuiselta kuin pari vuotta sitten, on levyn biisit silti hienoja. Patty Lee on edelleen varma fiiliksen nostattaja.

En ole vielä kuullut Root For Ruinia, mutta ensimmäinen biisilohkaisu on lupaava:

arcade fire: the suburbs

Huh, onpas viime entrystä jo jonkin aikaa. Korjataanpas asia heti.

Kuuntelin Helsinki - Turku-junassa Arcade Firen uutta albumia The Suburbsia niin mennessä kuin tullessanikin. Olin kuullut kuusi biisiä jo etukäteen, ja niiden perusteella odotukset koko levyn kohdalla olivat vähän ristiriitaiset. Vuonna 2004 ilmestynyt Funeral ja kolmen vuoden takainen Neon Bible ovat kumpikin upeita levyjä, joiden kaltaista en ole kuullut niitä ennen tai niiden jälkeen. Arcade Fire on aina edustanut mulle eeppisiä biisejä ja erinomaisia lyriikoita, joilla se on erottautunut tasapaksusta indierockin massasta ja saanut mut menemään läpi koko tunneskaalan kaikki vaiheet. The Suburbs ei ainakan vielä saa mua tuntemaan oikein mitään muuta kuin lievää tylsistymistä. Ehkä siksi mun on jotenkin kauheen vaikea hyväksyä kuinka paljon se eroaa vanhaan tuotantoon nähden, varsinkin koska mun lempibiisejä on ne kaikista eeppisimmät, esim. Neon Biblen Intervention ja No Cars Go joista ei ole paljoakaan nähtävissä enää Lähiöissä. Neon Bible on muutenkin nyt jotenkin se pieni ernu joka ei kuulu joukkoon, The Suburbs kuulostaa enemmän jatkolta Funeraliin kuin Neon Bibleen.

The Suburbs on konseptialbumi sanan voimakkaimmassa merkityksessä. Lähiö on lähellä kaikissa biiseissä, joissa lauletaan niin vanhenemisesta kuin nuoruudeen nostalgiastakin. Samat lyriikat myös toistuu ainakin kolmessa biisissä, levyn aloittavassa nimibiisissä The Suburbsissa, keskeisessä Suburban Warissa ja viimeisessä kappaleessa The Suburbs (continued), joka jostain syystä ärsyttää mua ihan sietämättömästi. Tuntuu siltä että multa menee nyt se juttu ihan ohi, koska The Suburbs vaan ei yksinkertaisesti tee mulle mitään. Biisit on ihan hyviä, pari jopa oikesta repeatin arvoista, mutta olo on silti jotenkin tyhjä ja mitäänsanomaton kuuntelemisen jälkeen, mikä harmittaa. Tylsiä biisejä on ihan liikaa parempien rinnalla. Tai ei, tylsä on väärä sana, en vaan osaa kuvata alkupuolen biisejä tarpeeksi hyvin sanoin. Ensimmäisessä neljässä biisissä ei ole yhtään mitään vikaa, olen vaan kuullut ne sata kertaa muiden bändien esittäminä. Esimerkiksi Modern Man muistuttaa mua Interpolista ihan älyttömästi, City With No Children voisi olla Bruce Springsteeniä eikä kovin moni muukaan biisi tunnu tippaakaan uudelta. En todellakaan usko että Arcade Fire kopio tahallaan muita bändejä mutta The Suburbs ei vaan kuulosta siltä bändiltä jota mä olen kuunnellut.

Hyviä biisejä löytyy silti. Half Light (No Celebration) on ainakin mulle kaikista eniten vanhan Arcaden kuuloinen, ja siksi ehkä yksi mun suosikeista. Toinen mikä vei huomioni heti ekalla kuuntelukerralla oli kokonaan Réginen laulama Sprawl II (Mountains Beyond Mountains) joka on muun levyn vierellä ihanan raikas ja kevyt, joskin ehkä vähän huomattavasti inspiroitunut Blondien Heart Of Glassista.

Ei The Suburbs ole musta huono levy, ei ollenkaan. Oon vaan underwhelmed. Tosin ehkä ongelma on pitkälti mun päässä, ei pitäisi odottaa liian suuria. Ehkä pitää kuunnella vielä uudestaan ja uudestaan että pystyn sisäistämään sen jonkin minkä nähtävästi kaikki muut ovat jo löytäneet. Tuntuu että oon kauhea indie-petturi (lol) koska en kuolaa tän edessä.