perjantai 15. kesäkuuta 2012

badbadnotgood

Oletteko koskaan miettinyt, miltä kuulostaisi jazz-versio Kanyen Flashing Lightsista? Tai James Blaken CMYK:stä? Tai My Bloody Valentinen You Made Me Realisesta? Ne tietää, jotka ovat kuunelleet kanadalaisen Badbadnotgoodin kakkoslevyn, mielikuvituksellisesti nimetyn BBNG2:n.


Badbadnotgood on kolme klassisen musiikkikoulutuksen saanutta nuorta torontolaista, jotka tekivät koulutyön coveroimalla Odd Futurea. Opettajat eivät kuulemma pitäneet, mutta Tyler diggasi niin paljon, että päätyi yhteistyöhön BBNG:n jäbien kanssa. Odd Futuresta nyt voi tietty olla montaa mieltä, eikä ne nyt munkaan ihan suosikkiräppäreihin kuulu, mutta Tylerkin pääsee mun mielestä uudelle tasolle BBNG taustalla.


Musta on aina siisteintä löytää bändejä, jotka ei kuulosta samalta kuin ne mitä kuuntelen jo. BBNG on just siinä hyvä koska en keksi mitään mihin niitä verrata. Läsärin ykkösnaapuri on Death Grips mutta ainoa yhdistävä tekijä niiden kahden välillä on freessi ote hiphoppiin.



Levyn tekemisessä ei kuulemma ollut mukana yhtäkään yli 21-vuotiasta, mikä kuuluu niin hyvässä kuin pahassakin. DJ-kaverini ei voi sietää tuottotyyliä, mutta mua se ei haittaa vaikka kaukana ollaankin siitä miltä BBNG2 kuulostaisi jos se olisi tehty ammattimaisemmassa ympäristössä. Mun mielestä se just tekee tästä levystä mielenkiintoisen; siihen ei ole lisätty mitään kiiltoa päälle. Saan koko BBNG:n soundista viban, että nää jäbät on oikeesti tosi kiinnostuneita siitä musiikista mitä ne tekee, mikä on mulle henkilökohtasesti tosi tärkeetä.

BBNG2 ei muuten ole pelkkä cover-levy. Vähän alle puolet on kokonaan omia biisejä, jotka eivät missään tapauksessa jää muiden varjoon. Ne sopii joukkoon kuin nakki silmään ja ovat jopa joitain levyn parhaista biiseistä. Odotan innolla mitä kolmas levy toisi tullessaan, varsinkin jos se koostuisi enemmän just omista kappaleista. Ja kuka voisi vastustaa näin hienoja videoita?


Silti sydämessäni olen noiserakastaja ja mun lempparibiisi on coveri. En kuulu mihinkään aktiiviseen My Bloody Valentine-faniryhmään, mutta tää biisi potkii. En edes pysty oikein sanomaan miksi just tämä nousee mulla eniten esiin koko levyltä, mutta en voi lopettaa sen kuuntelua.



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Olin pari viikkoa sitten katsomassa Japandroidsia (oli vitun hyvä! ja Celebtration Rock on kans!), ja satuin nappaamaan mukaani Loud And Quiet-nimisen ilmaisjakelulehden, pitkälti koska siinä oli Lil B:n haasattelu mikä on aika harvinaista. Luin lehden lentokoneessa, ja varsinkin yksi haastattelu teki vaikutuksen.

Alt-J, tai ∆ jos haluaa hifistellä, soittaa musiikkia jota en osaa määritellä mikä automaattisesti sai kiinnostuksen nousemaan. Haastattelussa bändi sanoi olevansa jotain folk/electronica/hip hop-akselilta, enkä itsekään oikein keksi mitään sen parempaa. Mutta ehkä välillä musiikki voi vaan olla hyvää ilman, että se on jotain.


Esikoislevy An Awesome Wave tuli joskus vähän aikaa sitten, ja sen kaksi aloitusbiisiä on intro ja sitä seuraava välisoitto. Kun niiden yli ns. pääsee, ei levy musta ole niin vaikeasti lähestyttävä kun voisi alkuun kuvitella. Kyllä sieltä hittejäkin löytyy, Matildaa on kai jopa soitettu sellaisissakin korkeakulttuurin riemuvoitoissa kuin Made In Chelseassa (jota siis myös itse katson kikseissä). Ehkä huomattavinta on kuitenkin koukut, joita on joka biisissä niin, että ne soi päässä seuraavat kaksi viikkoa. Kaiken lisäksi ne kaikki tuntuu freesseiltä.



Silti entien pidän siitä, ettei yksikään biisi ole ennalta-arvattava. Alusta ei voi sanoa, millainene loppu, keskiosa tai seuraavat 10 sekunttia tulevat olemaan. Alt-J:n musiikki on tylsyyden vastakohta. 





Pyysin Stupidoa hankkimaan An Awesome Waven vinyylinä ja kai sen pitäisi kohta tullakin, käykää hankkimassa!