kameli

Arvatkaa mitä haluan kevääksi.

© © © ©

titus andronicus ja surffaajan veri

Oon kuunnellut hienoa uutta musaa viime aikoina, uskaltaisin jopa sanoa että mahdollisesti koko vuoden parhaimmistoon kuuluvaa.

Suurin uusi suosikkini on New Jerseyläinen Titus Andronicus, nimetty Shakespearen ensimmäisen tragedian mukaan. Kun kuuntelin uutta The Monitoria ensimmäistä kerran, tuli mieleeni heti jostain syystä Dropkick Murphys. En tosin edes kuuntele koko bändiä, ainoa biisi jonka tunnistan on Shipping Up to Boston joten tästä yhteydestä voidaan varmaan syyttää The Battle Of Hampton Roadsin säkkipilliä... Joitain vertauksia olen kuullut myös Neutral Milk Hotelliin, mutta omasta mielestäni yhtäläisyydet jäävät pitkälti lyriikoiden tasolle; molemmissa on paljon historiaviittauksia ja rimmausta. Monitorin lyriikat ovatkin erinomaisia, hieman vaihtelua surkeisiin ylipsykediilisiin yrityksiin joiden ainoa tehtävä on sopia edes jotenkin melodiaan. Pasaan tästä aina, mutta musiikkia kuunnellessa laulajan ääni on mulle vaan pikkujuttu verrattuna sanoituksiin.

The Monitor on konseptialbumi joka perustuu Pohjois-Amerikan sisällissotaan. Muun muassa Abraham Lincoln pääsee ääneen ja viimeisen kappaleen ja koko levyn nimi tulee Hampton Roadsin taistelusta CSS Virginia vs. USS Monitor. Teema saattaa olla ehkä hieman erikoinen, mutta toimii hyvin eikä valtaa koko levyä. Tiedossa ei siis ole mitään sotalevyä Amerikan lippu liehuen.

Toinen huomioni (vihdoin) napannut on Floridalainen Surfer Blood. En tiedä miksei Surffarit kiinnostanut ennen, Last.fm:n similiar artists ovat nimittäin sen verran kovia (tai Tomia lainatakseni "pure hipstershit"....); Real Estate, Local Natives, Yeasayer, Girls, edellä mainittu Titus Andronicus etc. Mietin kyllä että kuinkakohan vanhoja Surffipojat ovat, koska ainakin livejen ja ylläolevan kuvan  perusteella ne näyttää kaikki ihan älyttömän nuorilta, tuskin edes parikymmpisiltä. Kenties siksi Astro Coastilla onkin pieniä juttuja mitkä varmaan paranee ajan ja seuraavan levyn myötä. Muuten kyseessä on kuitenkin melko täydellinen, rento ja lepposa kesälevy. Eniten ehkä häiritsee se, että koko levy on vähän ylikillotettu henkilökohtaiseen makuuni. Jos nyt vertaan vaikka Real Estateen, joka on aika samantyyppistä mutta rosoisempi ja öö, en keksi sopivaa adjektiivia, fuzzy? Jos olisin ilkeä sanoisin että Surfer Bloodissa on vähän liikaa NME-bändien ylipuhdasta ns. helppoa indiepoppia. Toisaalta kyse taitaa olla omista mieltymyksistä, itse tykkään kuitenkin noisesta enemmän kuin täydellisen puhtaista laulusuorituksista. Luulenkin että Surffarit toimii paremmin livenä kun ei ole studiota viilaamassa nurkkia.

Ehkä tunnetuin biisi Swim ei saa mua varsinaisesti kierimään ilosta, lähinnä koska kertsin riffi on törkeen ärsyttävä ja toistava. Muuten en osaa valita yhtä raitaa ylitse muiden, kehottaisin kuuntelemaan koko levyn.

profeetta

Kävin viime perjantaina yksin elokuvissa. Kyseessä oli taivaisiin asti kehuttu (96% Rotten Tomatoesissa) Jacques Audiardin Profeetta (Un prophète), joka kertoo tarinan alussa 19-vuotiaan, luku- ja kirjoitustaidottoman Malik El Djebenan (Tahar Rahim) kuudesta vuodesta vankilassa. Näiden vuosien aikana hän oppii kaiken mitä rikosmaailmasta on opittavaa. Malik tekee töitä korsikalaisille ja varsinkin ryhmän pomolle, César Lucianille, joka järjestää hänelle vapaapäiviä joiden aikana Malikin tulee hoitaa vaihtelevia keikkoja Lucianin puolesta. Loppua kohden Malik alkaa käyttää taitojaan omiin tarkoitusperiinsä ja pääsee eroon Lucianin otteesta.

Rahimin ja koko muun näyttelijäkaartin roolisuoritukset on ihan uskomattomia, ja leffan aikana tuli samanlainen fiilis kuin Langalla-sarjaa katsoessa - meinasin koko ajan unohtaa että kyseessä oli näyttelijöitä, eikä dokumentti. Harvoin oikeasti näkee näin laadukkaita leffoja, varsinkin sellaisia joiden juoni ei päältäpäin kuulosta kovin erikoiselta. Muista vankilaleffoista eroten pääosassa onkin henkilöt, ei väkivalta tai poliittiset viestit. Omalta osaltaan autenttisuutta varmaankin auttoi se, että Audiard palkkasi entisiä vankeja neuvojiksi ja ekstroiksi. Kaikki asiat koko elokuvassa oli niin uskottavia etten epäillyt mitään hetkeäkään.  Kuvaus on karua mutta kaunista, ja musiikkia on juuri sopivan vähän.

En totta puhuen voi suositella Profeettaa liikaa. Käykää katsomassa, lupaan ettette tule pettymään. Ihmetyttää kyllä vieläkin miten Oscareissa ei tullut voittoa... Menen katsomaan El secreto de sus ojosin kunhan se Suomen teattereihin päätyy, mutta Valkoisen nauhan ja nyt Profeetan nähneenä en voi kuin ihmetellä voittajavalintaa.

pantha du prince + ariel pink

Viike aikoina mun kuunnelluin levy on ehdottomasti ollut Pantha du Princen kolmosalbumi Black Noise (ei Black Noisen Pantha du Prince niinku Äksän tilauksen tuloilmotuksen tekstarissa luki....) En oo mikään kovin suuri instrumentaalisen saatika ambientin musan kuluttaja, kuunteleen lähinnä vaan Holy Fuckia ja Burialia Boys Noizen ja SebastiAnin tyylisten elektrojumputusten lisäksi. Saksalaisen Hendrick Weberin aka Pantha du Princen minimaaliteknoon kuitenkin jumituin heti ensikuuntelulta. Täydellistä taustamusiikkia mutta ennenkaikkea täydellistä fiilistelymusiikkia. Tällä hetkellä en keksi mitään rentouttavampaa kuin laittaa Black Noise pyörimään ja vaan maata ja kuunnella, mitä olenkin tehnyt erittäin mielyttävissä määrin. Animal Collective-stanina näin ei varmaankaan pitäisi edes sanoa, mutta ehkä tykkäisin Stick To My Sidestä hieman enemmän ilman Noah Lennoxia.... Sen ääni on niin tunnistettava että se vie huomion kaikelta muulta, mikä ärsyttää koska biisin alkupuolisko on hieno. Omat suosikkini löytyvät viimeisen kolmen kappaleen joukosta; Welt Am Draht, Im Bann ja Es Schneit. Im Bannin askeleen äänet tuovat myös mieleen suuret suosikkini, Youtuben rentoutumisvideot, joten mikäs sen mukavampaa.

Toinen uusi tuttavuus on Ariel Pink's Haunted Graffiti. Tai no, uusi ja tuttavuus. Nimi on tuttu jo parin vuoden takaa ja oon nyt kuunnellut yhtä biisiä repeatilla.... En tiedä miksei Ariel koskaan kiinnostanut enempää, uusi sinkku Round And Round on nimittäin sen verran koukuttavaa kamaa että oksat pois! Pitäisi varmaan tehdä lähempää tuttavuutta, levykin on kuulemma tulossa keväämmällä.

pop classics

Oon etsiny sopivaa ruutupaita noin kolme vuotta, ja nyt se vihdoin löytyi. Acnen Pop Classics- malliston mekkopaita on täydellisyyden ruumiillistuma (paidattuma?) ja ilon kyyneleet suorastaan vyöryvät Makkulleni tällä hetkellä. Tämä oli myös palkinto itselleni siitä, etten ole ostanut yhtäkään heräteostosta piiitkään pitkään aikaan, tai sen puoleen oikeestaan mitään muutakaan vaatetta. Lähden toukokuun alussa Berliiniin ja yritän säästää kevätosteluja sinne, vaikkakin vielä pitäis kengät ja takki löytää. Haaveissa olis Clarksin dessut aka desert bootsit vaaleessa mokassa mut en oo vielä edes kerenny käydä koittamassa paria. Takiksi haluisin jotain parkan ja trenssin väliltä mutta eipä ole vielä sellasta eteen astellut. Ehkä Monkista tai Weekdaysta löytyis, milloin ne sitten tuleekin. En kyllä jaksa odottaa niitä, en enää kestä kun kaupoista ei löydä __mitään kivaa ja jos löytää ei ole varaa.





Vaatteita kun ei löydä niin ostin lehtiä... V, LOVE ja i-D, jonka Riccardo/Mariacarla-kannen perässä piti juosta ympäri kaupungia koska en todellakaan halunnut Rihannan naamalla varustettua. Lovesta oli Citymarketissa (lol tbh mutta niillä oli se ennen Akateemista!) vaan Naomin cover ja vaikka olisin ehkä halunnut Laran niin Natsku oli mun toinen suosikki! V:stä oli teemaan sopivasti myös kaksi eri kantta, Dakota Fanning ja Gabourey Sidibe, joista oli tietenkin pakko saada Gabby. i-D ja LOVE olivat kumpikin oikein erinomaisia, vaikkakin LOVEn Louis Vuitton editorial Yuri Pleskun (luv) mallina oli lievästi sanottua erikoinen. V:tä en ole vielä kerennyt kunnolla lukemaan, mutta ainakin Tom Fordin haastattelu, jonka kerkesin lukemaan odotellessani A Single Manin alkamista oli superliikkis!

mcqueen

Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Tässä se nyt on, Alexander McQueenin vihoviimeinen mallisto. Mitään kunnon showta ei järjestetty, vaan asut näytettii yksityistilaisuudessa Pariisissa eilen. McQueenin kuollessa kaikki oli viimeistelyä vaille valmista, joten näytös saatiin pidettyä kaikesta huolimatta. Sama tiimi joka viimeisteli nämä jatkaa toivottavasti merkin suunittelijoina, tosin esim. Gareth Pughista on juorutttu. McQueen sanoi itse toivovansa että nimi jatkaa hänen jälkeensäkin, vaikka totta puhuen ainakin mun on hirveen vaikea kuvitella ketään muuta suunittelemassa Alexander McQueenin nimen alla.

Itse mallistossa ikään kuin yhdistyy kaikki vanhat mallistot yhteen. Tiedä sitten että kuinka tarkoituksellista tämä oli, mutta varsinkin f/w 2008:n ja s/s 2010:n vaikutusta ei voi kieltää. Pistää hieman miettimään miten nämä lookit olisi toimineet yhdessä jos ne olisi näytetty normaalina showna. McQueenin näytökset olivat ja ovat hienoimpia ja innovatiivisimpiä mitä muotimaailmassa on nähty ikinä, ja on ihan kamalaa ajatella että sellaista emme enää pääse kokemaan. Sekin harmittaa, että lookkeja on huomattavasti vähemmän kuin mitä olisi normaalisi ollut. Ties mitä jäi nyt näkemättä.

Ei siltikään voi muuta kuin ihailla, McQueen on vaan niin omaa luokkaansa. Toivottavasti seuraaja on paikkansa arvoinen.

a single man + oscars

A Single Man on nyt vihdoinkin nähty. Uskomatonta kuinka hyvin tätä leffaa on suojeltu, yhtäkään versiota ei nimittäin ole leakannut nettiin. En edes muista milloin viimeksi on käynyt näin. Noh, itse olisin mennyt joka tapauksessa teattereihin(kin).

Tom Ford on ollut musta aina ihan älyttömän liikkis ja rakastan sen töitä Guccilla ja YSL:lla, eikä tämän ihka ensimmäinen ohjaustyökään pettänyt. A Single Man on koskettava, lämminhenkinen ja ihan mielettömän upea leffa, enkä voi sitä tarpeeksi suositella. Colin Firthin näytteleminen vie sanattomaksi, varsinkin puhelinkohtauksessa. Oikeastaan kaikki näyttelijät ovat ihan huippuja, vaikka Nicholas Hoult (Skinsin Tony) kuulostaakin vähän hassulta jenkkiaksenttinsa kanssa, ainakin verrattuna sen täydellisesti hallitsevaan Matthew Goodeen. Myös espanjalainen supermalli Jon Kortajarena tekee yllättävän hienon suorituksen Carloksena.

Harmittaa älyttömästi ettei A Single Man kerännyt enemmän Oscar-ehdokkuuksia. Firthkään ei luultavasti voita ja Abel Korzeniowskin jumalaisesta musiikista olisi mun mielestä pitänyt tulla ehdokkuus, samoin kuvauksesta. Värien vaihtuminen ja jokaisen pienen ykistyiskohdan tarkkuus olivat mahtavia. 1960-luvun alkuun sijoittuvan leffan asujen ja sisustuksen autenttisuudesta huolehti sama tiimi joka luo Mad Menin maailman, mikä selittää virheettomyyden. Hesarin Nyt-liitteessä annettiin pientä kritiikkiä steriiliydestä, mutta omasta mielestäni sitä ei todellakaan ollut liikaa. Olisi esimerkiksi tuntunut oudolta jos Georgen talo ei olisi ollut niin yltiömäisen siisti. Samoin hänen harmaat työ- ja luokkahuoneensa kuvastivan mun mielestä Georgen mentaliteettiä. Ehkä olen puolueellinen Tomppa-rakkauteni kanssa, mutta musta ihan oikeasti tuntuu että vain muotisuunittelijalla tajuaa kuinka tärkeitä hahmojen vaatteet, tavarat, ja tilat joissa he oleskelevat ovat. Toisaalta tuntuu ettei Ford saa ihan ansaitsemaansa kiitosta kenties juuri muoti-taustansa takia.

Niin ja en kyllä meinannut uskoa silmiäni kun George asteli työhuoneeseensa. Sohvalla istui Richard Buckley, Fordin miesystävä viimeisen 23 vuoden ajan. Vaikka kohtaus kesti noin sekunnin, ei siitä valkoisesta pehkosta voinut erehtyä.

Oscarit ovat tosiaan tänä aamuna Suomen aikaan, itse ajattelin herätä vähän jälkeen viiden niitä katsoman, wish me luck....... Toivon että Hurt Locker voittaa kaiken ison, Firth tietenkin parhaan miespääosan ja kuka tahansa muu paitsi Sandra Bullock parhaan naispääosan. En ole nähnyt Blind Sidea muttei tarvitsekaan, Bullock ei vaan yksinkertaisesti ole Oscarin arvoinen. Olisin superiloinen jos Carey Mulligan voittaisi An Educationista (aivan ihana leffa loppua lukuunottamatta, suosittelen) mutten oikeastaan näe sen tapahtuvan... Sivurooleihin toivon ja uskon Christoph Waltzia IB:stä ja Mo'Niqueta Preciousista. Kävin katsomassa Preciousin eilen ja olin kyllä mukavasti yllättynyt. Ainoa mistä en pitänyt oli ne haaveilukohdat.

Ulkomaisista leffoista ei totta puhuen taida olla kuin kaksi voittajavaihtoehtoa, Michael Haneken Das Weiße Band ja Jacques Audiardin A Prophet. Itselläni ei ole niinkään väliä kumpi voittaa vaikken olekaan nähnyt kuin ensimmäisen. A Prophet vaikuttaa hienolta, en jaksa odottaa että vihdoin nään sen teattereissa. Animaatio-sarjan voittajaksi veikataan vahvasti Upia, ja olen samoilla linjoilla. En pitänyt siitä ehkä iha niin paljon kuin monet muut, mutta olen silti iloinen jos se voittaa.

En ihan ymmärrä miksi parhaan elokuvan pysti on jaossa 10 elokuvalle. Ei tämä niin hyvä vuosi ollut. District 9:n ja Blind Siden olisi suoraan voinut jättää pois, Up ei tule koskaan voittamaan eikä niin ikään Up in the Air tai A Serious Man, josta kyllä tykkäsin paljon.

Sormet vaan ristiin nyt ettei Avatar voita muuten kuin teknillisissä kategorioissa.

dries

Belgialainen Dries Van Noten on helposti mun top 5 lempisuunittelijat-listalla. Voisin sanoa ettei tällä hetkellä kukaan muu käytä värejä ja printtejä yhtä upeasti (varsinkin F/W 09 hipoi täydellisyyttä). Vilkaisin näitä uusia f/w 10 kuvia tiistaina hypärillä koulussa ja päästin kyllä suuren helpotuksen huokauksen. Tälläkään kertaa en pettynyt, toisin kuin lähes kaikkiin muihin mallistoihin näinä muotiviikkoina, niin Nykissä, Lontoossa, Milanossa ja Pariisissakin. Prada oli masentava ja mammamainen (eikä Douzen parantanut tilannetta), Jil Sander oli tylsähkö enkä tykännyt printeistä. Balenciagalla mittasuhteet ja kankaat ja vähän kaikki oli outoa, Marnilla oli pari hyvää juttua ja hieno väripaletti mutta stailaus ihan päin honkia. Missonista en edes viitsti puhua... Onneksi Driesiin voi aina luottaa.

 

Täydellistä! Ihanan rentoa, ihania mekkoja ja vielä ihanampia takkeja. Vajaamittaiset housunpuntit ja ylipolvenhameet vaan näyttävät paremmilta ja paremmilta. Rachel Zoeta lainatakseni, I DIE. Nyt vaan puuttuu enää ihmiselle sopiva ilmasto jossa vois olla paljain säärin...... Tai edes nilkoin.

Huomenna meen vihdoinkin kattomaan A Single Manin! Ahhhh en jaksa odottaa, istun vielä samalla paikalla Maximissa kun jossa katoin The September Issuen Rakkautta & Anarkiassa.....