Kuuntelin Helsinki - Turku-junassa Arcade Firen uutta albumia The Suburbsia niin mennessä kuin tullessanikin. Olin kuullut kuusi biisiä jo etukäteen, ja niiden perusteella odotukset koko levyn kohdalla olivat vähän ristiriitaiset. Vuonna 2004 ilmestynyt Funeral ja kolmen vuoden takainen Neon Bible ovat kumpikin upeita levyjä, joiden kaltaista en ole kuullut niitä ennen tai niiden jälkeen. Arcade Fire on aina edustanut mulle eeppisiä biisejä ja erinomaisia lyriikoita, joilla se on erottautunut tasapaksusta indierockin massasta ja saanut mut menemään läpi koko tunneskaalan kaikki vaiheet. The Suburbs ei ainakan vielä saa mua tuntemaan oikein mitään muuta kuin lievää tylsistymistä. Ehkä siksi mun on jotenkin kauheen vaikea hyväksyä kuinka paljon se eroaa vanhaan tuotantoon nähden, varsinkin koska mun lempibiisejä on ne kaikista eeppisimmät, esim. Neon Biblen Intervention ja No Cars Go joista ei ole paljoakaan nähtävissä enää Lähiöissä. Neon Bible on muutenkin nyt jotenkin se pieni ernu joka ei kuulu joukkoon, The Suburbs kuulostaa enemmän jatkolta Funeraliin kuin Neon Bibleen.
The Suburbs on konseptialbumi sanan voimakkaimmassa merkityksessä. Lähiö on lähellä kaikissa biiseissä, joissa lauletaan niin vanhenemisesta kuin nuoruudeen nostalgiastakin. Samat lyriikat myös toistuu ainakin kolmessa biisissä, levyn aloittavassa nimibiisissä The Suburbsissa, keskeisessä Suburban Warissa ja viimeisessä kappaleessa The Suburbs (continued), joka jostain syystä ärsyttää mua ihan sietämättömästi. Tuntuu siltä että multa menee nyt se juttu ihan ohi, koska The Suburbs vaan ei yksinkertaisesti tee mulle mitään. Biisit on ihan hyviä, pari jopa oikesta repeatin arvoista, mutta olo on silti jotenkin tyhjä ja mitäänsanomaton kuuntelemisen jälkeen, mikä harmittaa. Tylsiä biisejä on ihan liikaa parempien rinnalla. Tai ei, tylsä on väärä sana, en vaan osaa kuvata alkupuolen biisejä tarpeeksi hyvin sanoin. Ensimmäisessä neljässä biisissä ei ole yhtään mitään vikaa, olen vaan kuullut ne sata kertaa muiden bändien esittäminä. Esimerkiksi Modern Man muistuttaa mua Interpolista ihan älyttömästi, City With No Children voisi olla Bruce Springsteeniä eikä kovin moni muukaan biisi tunnu tippaakaan uudelta. En todellakaan usko että Arcade Fire kopio tahallaan muita bändejä mutta The Suburbs ei vaan kuulosta siltä bändiltä jota mä olen kuunnellut.
Hyviä biisejä löytyy silti. Half Light (No Celebration) on ainakin mulle kaikista eniten vanhan Arcaden kuuloinen, ja siksi ehkä yksi mun suosikeista. Toinen mikä vei huomioni heti ekalla kuuntelukerralla oli kokonaan Réginen laulama Sprawl II (Mountains Beyond Mountains) joka on muun levyn vierellä ihanan raikas ja kevyt, joskin ehkä vähän huomattavasti inspiroitunut Blondien Heart Of Glassista.
Ei The Suburbs ole musta huono levy, ei ollenkaan. Oon vaan underwhelmed. Tosin ehkä ongelma on pitkälti mun päässä, ei pitäisi odottaa liian suuria. Ehkä pitää kuunnella vielä uudestaan ja uudestaan että pystyn sisäistämään sen jonkin minkä nähtävästi kaikki muut ovat jo löytäneet. Tuntuu että oon kauhea indie-petturi (lol) koska en kuolaa tän edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti