maanantai 30. marraskuuta 2009

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

>O

Unohdin rantata Muodin huipulle-jaksosta torstaina, joten nyt voinkin tämän virheen korjata vältellessäni kokeisiin lukua!

Image and video hosting by TinyPic

Mua rasitaa niiiin paljon Maria, Mirkka ja Katri, varsinki kun ne valittaa koko ajan siitä miten tuomaristo ei muka ole oikeudenmukainen kaikkia kohtaan ja vaatii eri tyypeiltä eri tasoa. Mert on selvästi kaikkein ~*muotitietoisin*~, oli se sitten hyvä tai huono asia, ja musta on outoa että kaikki sanoo ettei se ole vielä löytäny omaa tyyliään kun kaikista suunittelijoista Mertin vaatteet on olleet kaikista yhdenmukaisimpia. Onhan se totta ettei Mertin tyyli ole kaikkein omaperäisin, mutta ei voi väittää ettei hänellä olisi makua. Samaa ei voi sanoa Katrista, jonka luomukset on joko tylsiä ja nähtyjä tai aivan järkyttäviä ja mauttomia. Katri ei ole tuonut kilapiluun mitään uutta eikä varsinkaan mitään mielenkiintoista. Ja jotenkin ihminen joka sanoo lempisuunittelijoikseen Balenciagan, Vivienne Westwoodin ja Balmainin antaa vähän tylsän/tietämättömän vaikutelman.... Vaikka outoa on sekin ettei Mert osannut mainita yhtäkään lempisuunittelijaa, pliis kyllä sitä nyt jonkun voi sanoa vaikka ei yhtä tiettyä olisikaan. Mua ainakin henkkoht kiinnostaa millaisilta suunittelijoilta saadaan vaikutteita, Jarnonkin vaatteet jotka ei muuten ole mun tyyliäni tuntuu mielenkiintoisimmilta kun tietää että sen lemppareita on Preen, Burberry Prorsum ja Gareth Pugh. Jotenkin osaan arvostaa Mariaakin enemmän kun se tykkää Alexander McQueenista vaikka meidän tyylit ei kyllä käy yksiin. Tykkään sen leikkauksista mutta muuten kaikki mitä se on tuottanut on ollut aika mitäänsanomatonta. Mirkasta en tykkää lähinnä sen takia että vihaan pin-up tyttöjä ja 20 - 60-luvun muodista kaiken inspiraationsa saavia Kenley-tason suunittelijoita. En keksi mitään tylsenpää, mikä on harmi koska Mirkka vaikuttaa oikeesti tosi liikkikseltä.

Toivon että finaalikolmikossa olisi Mert, Jarno ja Maria. Katrin mukanaoleminen olisi naurettavaa ja Mirkka ei ole kiinnostava.

Ps. Täytyy vielä mainita että melkeen kaiki mallit on ihan hirveitä, joko aaaivan liian vanhan näköisiä (Elina), tylsän peruskauniita (Jessica) tai ylidramaattisia (Fana.....) joka vie huomion pois itse vaatteesta, mikä on runway-mallille anteeksiantamatonta.

Ps2. Jenkkien PR:n uus kausi alkaa tammikuussa, toivottavasti laatu ois vähän parempaa kun kutoskaudella.... En ees jaksanu kattoa vikoja jaksoja.

perjantai 27. marraskuuta 2009

spaced

Image and video hosting by TinyPic

Kävin piiiitkästä aikaa Zarassa, ja mukaan tarttui tämä koska lirttejä ei voi koskaan olla liikaa. Oon ihan printtihuumassa muutenki, nimim. Net-A-Poteriin tuli just Christopher Kanen Resort 2010-mallistoa.... Varsinkin tämä tämä kelpaisi erittäin mielellään, miten olis Joulupukki? :-)

Image and video hosting by TinyPic

Samaiselta kaupunkireissulta myös Yeasayerin Ambling Alp sinkku ja joulukuun Dazed & Confused. Vaikka odotankin Where The Wild Things Are-elokuvaa tässä vaiheessa kuin kuuta nousevaa, alkaa kyllä jo ärsyttämään se että sitä tungetaan joka tuutista... Esim Opening Ceremonyn WTWTA aikuis-kigurumit hintaluokkaa törkeä ei hirveästi innosta.

Image and video hosting by TinyPic

Ja näissä tunnelmissa vietän loppuillan, terppa!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

callum wilson for candy

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic Image and video hosting by TinyPic
tfs

Callum oli Ones2Watchin sähköpostissa pari kuukautta sitten, jolloin en häneen sen suuremmin kiinnittänyt huomiota. Syyskuussa tiemme törmäsivät Contributing Editorin Princes Of Wales - editorissa, johon rakastuin päätä pahkaa. Luulisin että tästä jäbästä kuullaan vielä, ikääkin vasta 16 vuotta. Masentavaa kylläkin kun huomaa että itseään nuoremmat tekee näin upeita juttuja.

maanantai 23. marraskuuta 2009

~*tribute*~

Image and video hosting by TinyPic











;____________; Jos youtube- ja live stream-katseluni vaikuttaisi johonkin, niin nyt kyllä alkaisi boikotti! Olly ja Stacey on ihania kumpikin mut Jedward 4 life <3

lauantai 21. marraskuuta 2009

megalolz

Image and video hosting by TinyPic

Lara Stone, Ollie Edwards ja Jamie Dornan, i-D joulukuu 09

perjantai 20. marraskuuta 2009

tyler riggs for h&m spring 2010

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic
kuvat modeman

Suvi Koposen poikaystävänkin tunnettu Tyler Riggs poseeraa H&M:n uudessa kampanjassa, ja täytyy myöntää että vaikka Tyler ei nosta mussa mitään kovin kuumia tunteita, tämä iskee kyllä! Kaikkea löytyy; hameita, haaremihousuja (josta nimeltämainitsemattoman kaiffarini pitäisi ainakin innostua ;-) ) sekä rikkaita, syviä värejä. Toivon kyllä että kuvat ei väärennä ja ensimmäisen kuvan neuletakki todella on liukuvärjätty ja viimeisen sheeriä. Tosin henkkoht nään kyllä kuvissa ajoittain vähän liiankin vahvaa inspistä Bottega Venetan Kevään 2010-kokoelmasta, jota ylistettiin kuorossa joka puolella.

Muutenkin musta tuntuu että miesten mallistot on paljon kiinnostavampia, onneks miesten fashion weekkeihin ei oo kuin pari kuukautta!

torstai 19. marraskuuta 2009

rip daul kim

Image and video hosting by TinyPic
Omg WTF. DDDD: Ei voi uskoa.

kuva-arvoitus

Image and video hosting by TinyPic

No jos totta puhutaan niin tuskinpa tämä ihan sikistä on mutta olo ei kyllä ole erityisen deligtful. D:

tiistai 17. marraskuuta 2009

dnw

Tästä:
Image and video hosting by TinyPic

tähän:
Image and video hosting by TinyPic

I am speechless rn.....

(Y)








shuus

Kiroillesani märkien ja kylmien sukkien kanssa aina ulkoota tullessani oon miettinyt talvikenkiä. Oikeastaan omistan vaan yhdet kunnolliset talvikengät, Dr. Martensit jotka ostin käytettynä vuosi sitten kesällä. Kaikki muut on joko rikki/liian kylmät/liukkaat pohjat, jotka ei varsinaisesti sovellu juoksenteluun Espoon metsissä. Très Bien Shop on vihdoin kunnostautunut naisten vaatteiden ja kenkien saralla, joten mikäs sen mukavampaa kuin ikkunashoppailu:

Image and video hosting by TinyPic
a.p.c., hope

Image and video hosting by TinyPic
opening ceremony, minimarket

Eniten kiinnostaisi Opening Ceremonyt tai Hopet, jos vaan olisivat mustat. Harmi vaan että kummankin hinta on 300€ :n pahemmalla puolella.

maanantai 16. marraskuuta 2009

16.11.

Image and video hosting by TinyPic
neuletakki acne, shortsit zara, paita filippa k

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

black mags

Image and video hosting by TinyPic


Olen lehti-addikti. En edes halua ajatella paljon niihin on kaiken kaikkiaan mennyt rahaa, mutta kuvittelisin että satoja euroja. Olen ostanut monta lehteä kuukaudessa jostain 13-vuotiaasta lähtien, ja nyt ne vievät mukavan osan varastotiloja. Ensimmäinen obsessio oli japsilehdet (Shoxx, Fool's Mate) jotka maksoivat ~20€ kappale ja joista en edes ymmärtänyt kuin jokusen hassun sanan. Sitten tulivat muut musiikkilehdet (satunnainen Q, Spin, Mojo, Uncut, Kerrang tai Rock Sound, NME:tä ostin joka numeron 2006-2008) ja joskus lähemmäs kolme vuotta sitten aloin ostaa muotilehtiä. Ylläolevat kolme ostin Tukholmasta, Suomessa kun valinnanvaraa on vielä kovin vähän. Viceä otan sillon kuin eteen sattuu, vaikkei se kyllä kovinkaan laadukas (enää) ole.


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic

skinz z z z



The gang are back after the summer break, in a seemingly protective bubble of hedonism: there are no consequences, no tomorrow and everyone will live forever. Then Thomas (Merveille Lukeba) experiences a life-changing event, causing him to question everything: his faith, his family and even his choice of friends. The reverberations will reach far beyond Thomas’s story, affecting the lives of all those around him.

Effy (Kaya Scodelario) returns, no longer with her queen-bee status, and still struggling to deal with her family issues. Her best friend, Pandora (Lisa Backwell), is back, adorable and kooky as ever. Twins Katie (Megan Prescott) and Emily (Kathryn Prescott) are visibly different: after leaving her sister’s shadow Emily is head over heels in love, but while she’s finding out what life is really like, Katie is left behind in a family meltdown.

Naomi (Lily Loveless) seems to have more to hide this series; while JJ (Ollie Barbieri) finally discovers what love is. Meanwhile Cook (Jack O’Connell) tries to simultaneously exorcise his demons while concealing his weaknesses, and Freddie (Luke Pasqualino) finds out that love can lead you to the edge of sanity.




Kiva nähdä että s4 vaikuttaa vielä huonommalta kun s3..... En voi sietää kaksosia ja Naomia joita näyttääkin mukavasti olevan ihan erityisen paljon tällä kaudella, samoin Thomas/Pandora ja Freddie/Effy/Cook tarjoaa varmaan taas ihanasti draamaa NOT. Hyvä jos näky my bb JJ edes vilahdukselta. :-( Skins ois kyllä voinut mun puolesta laittaa pillit pussiin kakkoskauden jälkee, tää uus generation on ihan hirvee. Ainoat edes semisti kivat on JJ ja Cook, ja jälkmmäinen lähinnä vaan sen takia että Jack O'Connell näytteli This Is Englandissa joka on yks mun lempparileffoista ever. Kakkos castissa ei oo ketään johon vois edes välillä samaistua, koko Skins on nykyään samaa sarjaa kuin Dawson's Creek.

http://www.youtube.com/watch?v=xfoWhYQfxls
~never 4get~

torstai 12. marraskuuta 2009

is this real life


Muodin huipulle suomiversio on tähä asti antanut lähinnä positiivisia yllätyksiä, mut tänään oli naama kyllä varsinainen D: En yksinkertasesti _TAJUA_ mitä Antti Asplund vielä tekee tuolla, se ei ole tuottanut yhtäkään edes semisti mielyttävää vaatetta enkä kestä noit sen tarinoita.... Oon vaan täysin sanaton tän niiden valinnan kanssa, Olga oli niiiin ihana ja mun lemppari ekasta jaksosta lähtien! Voittajankaan kans en ollu ihan samoilla linjoilla, Katri ei oo todellakaan mikää muodin ihmelapsi ja varsinki tän uusimman jakson asu oli ihan järkky, luulin et se oli huonoimpien joukos, ei todellakaan top kolmosessa... Vaikka Mert onki tosi toistava sen volyymin ja monokromisen paletin kanssa mut sen asu oli noin miljoona kertaa hienompi kuin Katrin. En ole tyytyväinen :-( Toivottavasti ei aleta mennä Project runway kutoskauden viitottamalle tielle (kaikki kiinnostavat ja hyvät potkitaan ulos ilman kunnon syitä) koska sillon kyllä vaihtuu kanava!

Ps. Katsoin ekaa kertaa MH-extraa ja lo and behold voittajatyylin kampauksesta vastasi meitzin oma kampaaja, Ihanan Marco. Mikä muistuttaakin että ois ehkä korkea aika soittaa sinn pitkästä aikaa....

harmaakarhu



Yleensä Grizzly Bearin videot saa aikaan joko wtf tai ...... -reaktion joten kiva nähdä hieman vaihtelua tämän videon muodossa, sopivasti kyseessä vielä lempibiisi Veckatimestilta! Plus vielä muovailuvaha <3

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

gemma

Gemma Ward oli ensimmäinen malli josta koskaan innostuin. Kaivoin tänään esiin toisen ikinä ostamistani i-D:n numeroista vuoden 2007 syyskuulta, jossa Gemma on kannessa.

Fierce, etheral, sumptuous, etc.

Vaikka toivoinkin Gemman comebackia pitkään, ei uusista kuvista päätellen tätä tule tapahtumaan ehkä ihan lähiaikoina. Tai no, ehkä plus size vois onnistua mutta jos totta puhutaan niin en oikein usko että Gemma sille tielle lähtis.... Ärrrsyttää vaan erittäin paljon tää dissauksen määrä mikä pyörii joka puolella... Teini-iästä pois kasvaminen on selvästi saatanasta. Mut noh, ehkä näyttelijän töitä tulis ainaki toivottavasti! Luv u 4ever Gems n_____n

Loppukevennyksenä wiwt inspiroituneena Gemman lentokenttäpaparazzikuvista.....

villatakki: acne, mekko ja laukku: h&m, kengät: dinsko