vice, fucked up ja on the road

Sain noin kuukausi sitten (hups) sähköpostia Vice Scandinavialta. Mulle lähetetään jonkin verran mailia blogiosoitteeseen, mutta aika poikkeuksetta en ole niistä kirjoittanut koska tottapuhuen harvoin ne on mua kiinnostanut enkä halua kirjoittaa sellaisesta mistä en itse ole innostunut. Tällä kertaa päätin kuitenkin toisin, koska hei, Vice. Ensimmäinen Vice jonka koskaan löysin oli The Sex Issue vuonna 2005. Taisin olla 13-vuotias, joten tuskin tarvitsee sanoa kuinka silmätavaava kokemus tuo oli. Muistan heittäneeni sen pois ettei äitini löytäisi sitä.

Vice ja minä oltiin läheisiä varsinkin joskus neljä vuotta sitten. Mulla taitaa olla suurin osa 2007-vuoden lehdistä, ja jokainen niistäkin on koluttu läpi pari kertaa. Olen löytänyt joitain kaikkien aikojen lempibändeistäni Vicen sivuilta, mm. No Agen, Deerhunterin, Black Lipsit. En voi sanoa varmasti, mutta olen aika varma, että luin myös Fucked Upista ensimmäisiä kertoja Vicen sivuilla.

Jossain välissä tämän blogin historiaa on ehkä saattanut tulla esille se, että pidän kovasti tuosta kanadalaisesta hardcore-yhtyeestä. Välillä mietin olenko taantunut alkuteinivuosien tasoiseen stannailuun koska olen käynyt kolmella keikalla pelkästään tänä vuonna. Niin myös Halloweeninä:

Oli kivaa.

Lehden lisäksi tykkäsin aina kovasti Vicen VBS.tv-nettitelkkarista. Varsinkin True Norwegian Black Metal on must-see ja YLE:lläkin näytettyä Heavy Metal In Baghdadia suosittelen myös. Siksipä olin oikeasti innostunut Vicen ja Marshallin uudesta, Eagels of Death Metalin Jesse Hughesin juontajamsta On The Road-sarjasta, jossa seurataan roudareita.

Osia on tullut nyt kuusi, mutta tarvitseeko edes kysyä mikä on mun lemppari?

Ensi maanantaina alkaa sarjan kakkoskausi, jossa Les Savy Favin Tim Harrington näyttää tekevän kaikenlaista vähän epäilyttäävää:

oon ihan fucked up

Viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään Lutakko Liekeissä-minifestari. Esiintyvien bändien joukossa on mm. Kakka-hätä 77, Lighthouse project ja Disco Ensemble, mutta mulle on tasan yksi syy vierailla Jyväskylässä ensimmäistä kertaa: Fucked Up, yksi maailman parhaista livebändeistä.

Kanadan lahja maailmalle julkaisi viime kesänä kolmannen kokopitkän David Comes To Life, josta löytyy pari sanaa täällä. Ajan saatossa mielipiteeni Davidista on vain parantunut entisestään, ja kuuntelen sitä edelleen todella usein. Pidän joka ikisisestä biisistä, mitä ei tapahdu kovin usein. Pari viikkoa sitten sain myös haltuuni levyn 7" sinkkujulkaisut, jotka myös avaavat Davidin tarinaa:

Do All Words Can Do, Octavio Made The Bomb (nytpä sekin selvisi!), Remember Me, Byrdsdale Garden City ja jo Philadelphian keikalta ostettu muka-rajoitettu The Other Shoe.

Fucked Upin diskografia on tunnetusti niin laaja kuin laadukaskin, ja sinkkubiisit ovat mielestäni täysin samaa tasoa kuin itse levyllekin päätyneet kappaleet. Omaksi lemppariksi on noussut Do All Words Can Do / What Would You Do (For Veronica), jonka kumpikin puoli on erinomainen.

Sinkuista puheenollen, The Other Shoen video näki valon hiljattain:

Kaikki stannailuni huomioonottaen tuntuu ikävältä sanoa näin, mutta toi video on musta FU:n surkein. En tiedä johtuuko huonous siitä, että The Other Shoe on ensimmäinen vähän traditionaalisempi musiikkivideo FU:n uralla, jossa on oikeasti tarina, mutta näyttelijät ovat niin järkyttävän huonoja etten pysty keskittymään muuhun. Eivätkä ne edes samoja kuin 7" kansissa! Tykkään kyllä noista kävelykohtauksista, mutta seuraavan videon (blogin mukaan Turn The Season, jes!) toivoisin olevan vähän öh, tutumpaa Fucked Up laatua. Tai jos ihan radikaaleiksi mennään, niin soittovideokin voisi olla mielenkiintoinen!

home again

Hei taas. Oliko ikävä? Mulla oli! Amerikan ihmemaasta on palattu koti-Suomeen, ja jet lagikin on suurin piirtein selätetty. New York oli just niin mahtava kun voi vaan kuvitella. Tosin vähän jäi nakertamaan se, etten päässyt tekemään ihan kaikkea mitä olisin halunnut. Pitänee vaan lähteä uusiksi joskus.

Fucked Upin keikka Philadelphiassa oli mahtava, vaikka Damian ei poistunut lavalta kovin monesti. En voi kyllä muuta kuin jälleen kerran ihmetellä suomalaisen yleisön aneemisuutta, varsinkin jenkkeihin verrattuna. Ei ollut kovin montaa hetkeä jolloin joku ei stage divannut tai hyppinyt muuten vaan lavalla. Mullekin tarjottiin mikkiä monessa biisissä, eli ei voi valittaa! Erityisen tyytyväiseksi mut sai silti Generationin kuuleminen livenä ensimmäistä kertaa.

Flawless! Vaihdoin muuten keikan jälkeen pari sanaa Damianin kanssa, joka kehui kovasti Suomen keikkoja. Hyvä me! Fucked Up tulee muuten Lutakko Liekeissä-festareille elokuun lopussa, eli sinne vaan kaikki.

Osti keikalta myös pari sinkkua joita en ole Suomesta löytänyt:

Noiden lisäksi BEGN-seiskat pitäisi tulla postissa ihan näinä päivinä! Kaikist bändeistä mulla taitaa olla eniten FU:n levyjä... Ja paitoja... Niin ja onhan mulla julistekin! Heheh.

Ostin myös jotain muutakin tähän blogiin relevanttia:

Beats Solo by Dr. Dre. Tiedetään, tiedetään. Olen trendien uhri, kaikilla on tällaset, ylihinnotellut yms. Näin nää alessa alle satasella, enkä yksinkertaisesti voinut jättää niitä kauppaan. Mä olen miettinyt tällasten kuulokkeiden ostamista nyt reilun vuoden, ja kattavien tutkimusten jälkeen piti valita näiden, Audio Technican ath-es7:n tai Sennheiserin hd25-1:n välillä. AT:t oli kaikista näteimmät, Sennheiserit laadukkaimmat (ja kalleimmat) ja nää mukavasti siitä väliltä. Onhan noi aika juntit mutta kuulostaa erinomaiselta! Ja suuresti plussaa myös paksusta johdosta joka ei solmuunnu vaikka kuinka yrittäisi.

Mulla on niin paljon kirjotettavaa niin monesta levystä että huhuh. Palaillaan.

fucked up: david comes to life

 Mulla on tää samainen kuva nyt seinällä!! Kannatti odottaa yli viikko ennakkotilausta...

Mikään ei ole mukavampaa kuin se, että odotukset täyttyy ja menee vielä niidenkin yli. Torontolaisen Fucked Upin kolmas pitkäsoitto David Comes To Life julkaistiin viime viikolla, ja se on vaan parantunut jokaisella kuuntelukerralla.

Fucked Up ei ole varsinaisesti hc- tai punk-bändi, vaikka Pink Eyesin/Damianin ääni siltä kuulostaakin. Vaikka ensimmäiset seiskat No Pasaran/Circling The Drainista aina ensimmäisen Year of the...- julkaisuun vuonna 2006 olikin aika perushossea, on FU aina ollut vähän musta lammas. Suurin osa bändin jäsenistäkin on siloposkisten indiesöpisten näköisiä ja järjestää Belle & Sebastianilta pöllittyjä kilpailuja. Siksi onkin täysin hyväksyttävää että David on eeppinen rock-ooppera hehkulampputehtaalla työskentelevästä David Eliadesta joka menettää suuren rakkautensa, kommari-Veronican, epäselvissä olosuhteissa räjähtäneessä pommissa.

Davidissä on neljä näytöstä, viisi hahmoa ja 18 kappaletta. Muistamista helpottaa ainakin vinyyliä kuunteleville se, että näytökset on jaettu kahden levyn eri puolille. Jokaisen biisin alle on lyriikoiden lisäksi myös kivasti selitetty mistä kukin kappale kertoo. Jostain syystä Davidin tarina ei ole täysi auennut kaikile, joten selvennetään vähän:

Koko levy sijoittuu Tacherin aikaiseen Englantiin, kuvitteelliseen Byrdesdale Span kaupinkiin eli samaan josta David's Town-kokoelmankin "bändit" tulevat. (Huomaatteko pienen kaavan?) Ennen levyn alkua David Eliade on elänyt tappavan tylsää elämää ja alistunut kohtaloonsa. Ensimmäisen näytöksen ( Love, then tragedy strikes the town) ensimmäisessä biisissä Queen of Hearts David tapaa Veronica Boissonin, joka on Labourin aktivisti. Pari rakastuu ensisilmäyksellä, ja hetken elämä on chilliä ja kaikin puolin ihanaa, jota käydään läpi eritoten tokassa biisissä Under My Nose. Silti koko ajan on tunne että kaikki on liian hyvin, eli where the fuck it the other shoe? No sieltä se tietenkin tulee, ja Veronica delaa pieleen menneessä terrori-iskussa/pommiräjähdyksessä. Davidin syyllisyydestä tai syyttömyydestä ei ole varmuutta, mutta Dave tietenkin masentuu ja lähinnä angstailee koko toisen näytöksen (David loses Veronica, and then himself, as he succumbs to guilt and despair). Kakkosnäytös on muuten kolmosen ohella mun oma suosikki, ihan sairaan hyviä biisejä kaikki. Toisessa näytöksessä tavataan myös kaksi uutta hahmoa, Vivian Benson ja kertojanakin toimiva Octavio St. Laurent, joka vakuttaa kaikin puolin epäilyttävältä tyypiltä. Kolmannessa näytöksessä (Another character is revealed, putting the responsibility for Veronica's death into question) Octavio puhuu, ja syyttää Davidia Veronican kuolemasta, mutta samalla David kyseenalaistaa Octavion osallisuuden ja sen olisko hän voinut vaikuttaa asioihin enemmän tai vähemmän. Sanaharkkojen jälkeen David hyväksyy kohtalonsa ja uskoo tulevansa toimeen paremmin ilman rakkautta. Neljännessä näyötksessä (A revelation from Vivian sheds more light on Veronica's death; Octavio and Vivian explain their motives, and David is reborn) Vivian kertoo olleensa paikalla Veronican kuollessa ja Octavio ymmärtää olleensa väärässä syyttäessään Davidia. David toivoo vielä yhtä yhteistä yötä Veronican kanssa ja lopulta tulee valoon/eloon = David Comes To Life. Noin yksinkertaistettuna.

Toisaalta tuon ylläolevan kappaleen voisi samantien poistaa jos siltä tuntuisi, koska David on erinomainen levy ihan yksinäänkin, vaikka ei ymmärtäisi sanaakaan lyriikoista. Voin ihan tosissani väittää, ettei tällä levyllä ole yhtäkään huonoa biisiä. Myönnän että osa biiseisä on samanlaisia, mutta Damianin äänenkäytön rajallisuus ei ainakaan mua haittaa. Enemmän olisin ärsyyntynyt siitä, että yhtäkkiä karjunta olisi jäänyt. Fucked Upin pitää kuulostaa Fucked Upilta. Ja Davidillahan on myös paljon (no, neljä) vierailevaa vokalistia (mm. Cultsin Madeline Follin ja Kurt Vile) jotka tuovat ihan oman ulottuvuuden biiseihin.

David ei ole yhtä kokeellinen kuin edeltäjänsä, Polaris Music Prizen voittanut ja kovasti kehuttu The Chemistry of Common Life. Oikeastaan ChemComin olemassaolo ei ole yhtään merkityksellinen Davidille. Bändin mukaan tätä levyä on suuniteltu vuosia, ja ChemComin syntyminen siinä välissä oli todellisuudessa vahinko. Hieno vahinko tietenkin, mutta David on selvästi jatkoa vuoden 2006 Hidden Worldille, ei ChemComille. Hidden Worldin kakkosbiisistähän (ja omasta all-time lemppari FU biisistä) nimikin tulee. Vaikka pitkiä introja (esim. Remember My Name) löytyy edelleen, on soundi jotenkin suoraviivaisempaa ja aitoa. David on ihan helvetin eeppinen ja kunnianhimoisin levy mitä olen kuullut hyvin pitkään aikaan. Toisin sanoen, me gusta.

En pitkitä tätä entryä enempää biisivideoilla. Olin kirjoittamassa tähän jo listaa lempibiiseistäni, mutta lopulta tajusin että olin vaan listaamassa niitä kaikkia. Joten kuunnelkaa vaan koko levy, se on sen arvoinen.

Tässä tosin vielä hyvä haastisjuttu joka kyllä julkaistiin jo aikoja sitten mutta whatever:

Pääsyy sille miksi kaikki kattoo ton on koska MINÄ näyn kahessa kohassa... Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille joka löytää! Vinkki: se on Ankkarockista kaks vuotta sitten, oon superlame enkä tee mitään mielenkiinosta.

juttuja: white denim, tim hecker, fucked up

Moi kaikki kaverit siellä ruutujen toisilla puolilla! Mulla on huomenna YO-juhlat (amerikkalainen lankoni mietti kovasti mitkä on nämä yo-juhlat, varmaan jotain räppiin liittyvää?) ja sen jälkeen varmaan krapula joten postauksien taso nyt on vähän mitä on. Pari huomioitavaa juttuu silti:

Huomatkaa Rilakkuma-pehmolelu taustalla...

Jotenkin mun pankkitilille eksyi parikymppiä """ylimäärästä""" ja suuntasin tietysti Stupidoon. Mukaan lähti White Denimin uutukainen D joka on MAHTAVA. Vähän garagea, vähän bluesia, vähän jazzia ja päälle rockia. Suosittelen kyllä kaikille jotka tykkää hyvästä musiikista. Soundi on muuttunut Workout Holidayn Shake Shake Shaken ajoista paikoitellen jopa aika paljon, muttai ei todellakaan huonompaan suuntaan. Oon niin onnellinen että White Denim alkaa vihdoin saamaan ansaitsemaansa arvostusta.

Levyä löytyy aika vähän Youtubesta, mutta eipä sillä niin väliä kun kaikki biisit on niin hyviä etten kuitenkaan osaisi valita niistä vain paria.

Toinen levy on Tim Heckerin Ravedeath, 1972 jonka perään olen haikaillut jo jonkin aikaa. Stupidossa tuotiin heti nenän alle joten miten olisin voinut sanoa ei? En mitenkään, joten en sanonut.

Ah, sieluni lepää tätä kuunnellessa.

Kaikista tärkein uutinen tulee kuitenkin tässä: Fucked Upin mahtava, ihana, upea ja kaikin puolin loistava (enkä edes liioittele kuin minimaalisesti!) David Comes To Life on streamattavana NPR:n sivuilla. Virallisesti levy ilemstyy ensi maanantaina, jollon meikäkin kirjoittaa siitä vähän kattavamman entryn. Tilasin Davidin tosiaan BEGN:n kautta ennakkoon, joten pääsin kuuntelemaan sitä jo pari viikkoa sitten, ja tottapuhuen se vaan paranee joka kerta. Ajattelin että jo julkaistuja sinkkuja paremmaksi ei voisi laittaa, mutta olin ilmiselvästi väärässä. Tässä on vuoden paras levy, ainakin tähän mennessä. Onneksi meikällä on liput Philadelpian First Unitarian Churchin keikalle 26.6.!

fucked up: the other shoe / a little death

Fucked Upin kolmas kokopitkä, "rock-musikaali" David Comes To Life ilmestyy 7.6. Sitä ennen FU jakaa ilmaiseksi neljä uutta sinkkua, jotka voi ladata täältä. Tähän mennessä kuunteluun ovat päässeet The Other Shoe ja A Little Death, ja jos nämä biisit on yhtään osviittaa levystä niin se tulee olemaan mahtava.

Varsinkin A Little Death kolahtaa kovaa, tätä on Fucked Up parhaimmillaan. Edellisen The Chemisty of Common Life- levyn kokeelliset introt loistavat poissaolollaan, mutta silti kummallakin biisillä on vaikutteita molemmilta aikaisemmilta albumeilta. Itse asiassa aika samantyyppisiä biisejä kuin levyn kanssa nimen jakava Hidden Worldin David Comes To Life joka sattuu myös olemaan yksi mun lempparibiiseistä. 

Nyt vaan pitäs saada FU keikalle Suomeen, tätä kahden vuoden hienoa putkea ei sovi rikkoa!

record store day

Reippaana tyttönä heräsin _lauantaiaamuna_ heti kahdeksan jälkeen, valmiina kohtaamaan Record Store Dayn.  Suuntasin Stupidoon vähän ennen kymmeneksi ja sain oikeastaan kaiken mitä halusin; Radioheadin Supercollider/The Butcher-sinkun, Hot Chipin Alexis Taylorin uuden bändin/projektin About Groupin Start and Complete-debyytin (joka olisi ilman suositusta varmaan jäänyt ostamatta, joten kiitos siitä! On kova! Melkein ehkä jopa parempi kun Hot Chip... Tai ainakin yhtä hyvä.) ja henkilökohtainen päivän tavoitteeni: Fucked Upin eeeerittäin hämärä David's Town-kokoelma bändin itsekeksimistä 60- ja 70-luvun bändeistä:

Ainoat mitkä olisin tohon päälle halunnut oli Panda Bearin Tomboyn LP + paita-paketti, Bad Brainsin Pay To Cum seiskatuumanen ja Kode9:n ja Spaceapen Otherman/Love Is The Drug-sinkku, mutta ei mulla kyllä olisi ollut edes niihin varaa joten en ole kovin masentunut. Kovasti himotti myös Gil Scott-Heronin ja Jamie XX:n We're New Here-spessuversio mutta ei vaan massit riittäneet. Vähän kyllä  kirpaisi koska en kyseistä levyä omista entuudestaan ollenkaan.

Suorastaan ahdistaa kuinka paljon ois levyjä ostettavana, ensimmäisenä nyt uusi TV On The Radio, ensi viikolla Jamie Woonin Mirrorwriting-debyytti (jonka olen tosin jo kuullut ja voin sanoa että ihan helvetin hyvä) ja kenties vihdoin se Pandan Tomboykin. Mun ostohimot ja rahatilanne ei selvästikkään kulje käsi kädessä.

fucked up @ tavastia

Kiitos random jäbä FU-paidassa joka otit tän (Y)

Fucked Up oli juuri sitä mitä odotinkin: mahtava, kuuma ja vähän ennalta-arvattava. Damien kiersi Tavastiaa ympäri ämpäri ja jossain vaiheessa sotki naamansa ketsuppiin (jota huomasin löytyvän mun shortsien sepaluksesta seuraavana aamuna....) sillävälin kun muu bändi soitti tiukasti lavalla, sanan molemmissa merkityksissä. En tiedä tekeekö Damienin yleisön seassa riehuminen muusta bändistä staattisemman näköisen vai olisivatko ne yhtä epäkiinnostuneen näköisiä vaikka laulaja pysyisikin lavalla? Ennen keikan alkua rumpali datasi Makkullaan ja yks kitaristeista ketjupoltti ulkona vittuuntuneen näkösenä enkä nähnyt kenenkään muun paitsi basisti Sandyn ja Damien puhuva kellekkään koko iltana... Sosiaalista porukkaa nää kanadalaiset. Ei mun ollut tarkoitus kuitenkaan valittaa, nautin keikasta ihan älyttömästi! Kuulin jokaisen viime entryssä toivomani biisin No Pasarania lukuunottamatta, pääsin huutamaan Crusadesin lopun mikkiin ja sain Damienin ja yleisön hikeä päälleni niin paljon että olo oli kuin hikisuihkussa käyneellä. Nam. Tuntuu kyllä että jos yleisöä olisi ollut yhtään enemmän olisi kuumuus ollut vähän liikaa, mutta onneksi edessä oli aika väljää. Olisin kyllä toivonut encoreksi jotain muuta kuin Blitzkrieg Bopia joka kuultiin viime vuonnakin. Tiedän että FU on joskus coverannut Nervous Breakdowna, joka olisi ollut ainakin enemmän mun mieleen.

Joka tapauksessa, oli erittäin jees keikka ja lämppäri The Heartburnskin oli kova! Nyt meikä lähtee Turkuun Paulan luo pariksi päiväksi, jonka jälkeen voisin kirjottaa pari riviä The Suburbista.

fucked up tänään!

Tänään suuntana Tavastia ja Fucked Up, jonka keikan odotan nousevan vähintään top vitoseen keikkalistallani. Ei siis mitään suuria odotuksia ja paineita, tietenkään. Näin bändin Ankkarockissa viime vuonna (yleisön riuehumisen tuloksena pääsin myös eturiviin keskelle The Nationaliin ja TV On The Radioon, kiitos siitä) ja sen jälkeen olen odottanut uutta keikkaa lievästi kikseissä. Vaikka vähän kokeellisempi hardocore ei oliskaan se omin juttu niin en voi liikaa suositella Fucked Upin livejä, soitto on tiukkaa ja laulaja Damien Abrahamin kaltaista nokkamiestä saa hakea.

Ainakin nää biisit ois kiva kuulla:

stokis

Ruotsista on kotiuduttu, tosin järkyttävällä univelalla ja entistä kasvaneemmalla vihalla laivoja kohtaan. Vaikka oon käynyt Tukholmassa useimmin kuin edes jaksan muistaa, päädyin vasta tällä reissulla ensi kertaa Skånegatanin Pet Sounds-levykauppaan, joka oli kyllä kaikin puolin positiivinen kokemus. Tilaa ja valikoimaa oli, myyjätkin erittäin mukavia. Vähän kyllä ne kesäaukioloajat ihmetytti, varsinkin kun nettisivuilla en huomannut niistä mitään. Noh, onneksi samoilla hoodeilla on Beyond Retro jossa hengailin tarvittavan puolituntisen ennen Pet Soundsin avautumista. 

Olin toivonut löytäväni Panda Bearin Tomboy-sinkun Tukholmasta, mutta alkaa pikku hiljaa näyttää epäilyttävästi siltä ettei kyseinen seiskatuumanen ole edes rantautunut Pohjoismaihin. Höh. Silti tuli tehtyä pari hyvää ostosta:

Ensimmäisen mukaan lähti Deerhunterin Rainwater Casette Exchange EP, joka ilmestyi viime vuonna mutta jota en ole kuullut/löytänyt. Oikeasti en ole vieläkään kerennyt laittaa tätä pyörimään mutta luotan  Deerhunterin laatuun. P4K:issa on muuten ohjeet miten voi kuunnella sen viime entryssä mainitsemani uuden sinkun, Revivalin. ...Eikun hetkonen eipä voikkaan enää. Ei haittaa, Youtube tulee hätiin:

Hyvältähän se kuulostaa. Syyskuuta odotellessa.

Toinen Pet Sounds-ostos näkyy yllä. Real Estatesta ehkä enemmän tunnettu Matt Mondanilen aka Ducktailsin ja Julia Lynchin split-seiskatuumanen, jossa on kummaltakin biisit ja mukana cd:llä jotain videoita mitä en ole myöskään kerennyt katsoa... Joten niistä ehkä myöhemmin. Pet Soundsissa oli muuten myös Beach Fossilsin debyyttiä mutta valitettavasti vain cd:nä. Cd-levyjä tulee kuunneltua oikeastaan yksinomaa autossa jos sielläkään, joten Rantafossiilit jäivät tällä kertaa kauppaan.

Kolmas ja viimeinen Tukholman ostos löytyi Gamla Stanin Sound Pollutionista. Fucked Upin Couple Tracks-levylle on kasattu sinkkuja melkeenpä koko bändin uran ajalta, ja yhteensä biisejä on kertynyt komeat 25 kappaletta. Fucked Uphan on tunnettu erittäin vauhdikkaasta sinkkujulkasuvauhdista, joten tällaset kokoelmat on ihan tervetulleita. Mukana on myös lehtinen jossa jokaisen biisin taustoja on vähän valoitettu, mikä on aina kivaa. Tosin Mustaa Lunta-biisin käännös ei ole ihan onnistunut... Fucked Upista puheenollen enää alle viikko keikaan! Tekis niin mieli mennä myös Tampereelle tai Turkuun mutta seuraa ei taida löytyä. Kyyneleet vyöryvät pitkin poskiani.

Huomenna vuorossa Inception, jeeees! Oon niin ylpee että oon välttänyt kaikki spoilaukset.

moi taas

Berliinistä on nyt kotiuduttu! Varmaan sanomattakin selvää että oli siistiä ja olisin mieluusti viettänyt vielä pari ylimääräistä viikkoa Mittessä, mutta valitettavasti päivitän jälleen oman huoneeni uumenista. Ehkä teen vielä jonkun kattavamman entryn tai en, mutta näin pääpiirteisesti voin sanoa että meidän hotelli oli kaikin puolin mahtava, täydellisellä paikalla eikä oikeestaan mitään valittamisen aihetta löytynyt. Toinen ihanuus oli COS, jonne tosiaan pääsin tutustumaan vasta ensimmäistä kertaa. Olisin voinut heti ostaa kolme neljäsosaa koko kaupasta (loppu oli liian värikästä) mutta tyydyin vaan kahteen kassilliseen. Miinusta Berliinille siitä että Apartment oli lievä pettymys, valikoimaa oli minimaallisesti ja siitäkin suuri osa oli Rick Owensia. Ehkä mulla oli vaan liian suuret odotukset mutta se koko portaita pitkin kauppaan loi mulle mielikuvan jostain vähän siistimmästä. Mietin oikeesti että olisko jossain kulmassa ollut joku salaovi mistä pääsee johonkin piilotettuun osaan mutta ei. Samoin Cash oli vähän lamempi mitä odotin, vaikka myyjäjäbä oli kyllä erittäin liikkis. Saattaa kyllä olla että oon vaan katkera kun en löytänyt mitään ostettavaa..

Kotimaanuutisissa: kävin Tiketissä.

Jo aiemmin hehkutettu Japandroids ja uusin lisäys hyvään keikkakesään eli Fucked Up! Jeeeee! Oon varmaan joskus jo maininnut mutta näin bändin Ankkarockissa viime vuonna ja se oli niin mahtavaa, helposti yksi mun lempikeikoista. Luulenpa että Fucked Up toimii vielä paremmin ihan yksinään, iltapäiväslot ja pienehkö kiinnostus yleisön puolella eivät luoneet ihan parahaita mahdollisia puitteita. Tottapuhuen tekis mieli kiertää noi kaikki keikat mutta varojen ja seuran puutteessa taitaa jäädä. Läppä kyllä että ne tekee kokonaiset kolme keikkaa Suomessa kun en ole edes yhtä uskaltanut toivoa.








Tää seuraava video oli postattu Fucked Upin blogiin jonka mukaan uus 12" ois tulossa. Biisi kuulostaa ihan hienolta mutta noista teipeistä tai tosta muijasta en oo ihan varma...

record store day

Lauantain oli kansainvälinen levykauppapäivä, joten meikäkin suuntasi Stupidoon, jossa oli ylläri pylläri ahdasta ja ahdistavaa. Koita siinä sitten käydä läpi vinyyleitä lattialle kyykistyneenä kun kaiken maailman hipsterit hengittää niskaan. Kaiken lisäksi tuntuu että joka ikisessä levykaupassa vinyylit on tungettu niin pieniin laatikoihin että hyvä jos yläkulmasta voi koittaa arvata mikä levy on kyseessä. Mutta that said, pääsin silti kotimatkalle kolme vinskaa kainalossa ja lompakko vaan reilut 35 euroa kevyempänä, mikä on aina mukavaa.

Jostain syystä aina kun astun levykauppaan, unohdan mitä pitä ostaa ellei ole jotain juuri ilmestynyttä mitä tulen tietoisesti hakemaan. Niin kävi oikeastaan nytkin. Ahdistun siitä etten muista mitä piti ostaa joten otan ne mitkä eteen tulee.Tällä kertaa kyseessä oli Titus Andronicusen debyytti The Airing Of Grievances ja These New Puritansin kakkoslevy Hidden. Ei sillä että kummaskaan olisi yhtään mitään vikaa mutta kieltämättä Beastie Boys, Busy P ja Liars jäi vähän kaivelemaan.... Pitää varmaan mennä uudestaan vielä näiden kahen viikon alennuksien aikana. Jonkun pitäis kyllä rajoittaa mun levykaupoissa käyntiäni, kuu on hädin tuskin puolessa välissä ja oon ostanut jo 5 levyä... Tai vaihtoehtoisesti tarviin jonkun älylompakon joka aukee levykaupoissa vaan kerran kuussa. Mutta ainakin Rate your music pysyy virkeänä kun pääsee päivittelemään.

 

En oo vielä kerennyt tota Titusta kuuntelemaan kunnolla, mutta Hidden on kyllä ollut kovassa käytössä. Puritansissa muuten yhdistyy kivasti kaksi lemppariasiaani, muoti ja musiikki. Rumpali George Barnett on nimittäin malli, ja vieläpä aika menestyvä.

 Olen heikkona kaikkeen missä lukee limited edition. Fucked Up on julkaissut ison sarjan rajoitetun erän seiskatuumasia, ja nyt mullakin on ensimmäinen. Tää on siis jo edellisessä entryssä mainittu Daytrotter-sessio, mikä kyllä vaan paranee joka kuuntelukerta. Kuuntelen nykyään aika vähän hardcorea perus Black Flagin ja Bad Brainsin lisäksi, mutta Fucked Up kuuluu The Bronxin rinnalla kyllä ehdottomiin suosikkeihin. Just näistäkin biisiversioista huomaa kuinka hieno Fucked Up oikeesti on, eikä todellakaan mikään pelkkä ärjyntäbändi. Livenäkin toimii erinomaisesti, pääsin nauttimaan laulaja Pink Eyesin litimärästä ja karvaisesta vartalosta omaani vasten viime vuoden Ankkarockissa ja oli yksi hauskimmista keikoista millä olen ollut.

Edelleen, koko tän levyn voi lataa Daytrotterista ilmaiseksi. Jos ei koko levyä jaksa ladata niin suosittelisin ainakin kuuntelemaan David Comes To Lifen, jota ei valitettavasti Youtubesta löydy mutta on hyvin erilainen levyversioon verrattuna.