flow, omg

Niin kuin varmaan joku ehkä huomasikin, Flown ensimmäiset esiintyjät ilmoitettiin eilen. Oma reaktioni oli jotain tämän tapaista. Länsinaapurin Way Out Westin esiintyjäkaartista pystyi vähän jo arvailemaan mitä tulevan pitää, mutta huhhuh. Flow on nyt todella maailmanluokan festari! Last.fm:n mukaan mun ja Flown compatibility on jo nyt 100%, ja toukokuussa on tulossa vielä lisää kiinnityksiä. Tosin olen jo nyt niin tyytyväinen että eiköhän se kolmen päivän lippu tule hankittua aika vauhdikkaasti, vaikka viime vuonna vähän valitinkin. Niin ja paaaaljon plussaa myös uudesta 5 500 henkeä vetävästä teltasta!

Eniten olen innoissani seuraavista:

James Blake

Kavereillani alkaa varmaan kohta keittää Jamppa-fanitukseni kanssa, mutta jos olisin saanut valita yhden esiintyjän Flowhun se olisi ollut tässä. Love love love.

Destroyer

Destroyer alias Daniel Bejar vakuutti vuoden alussa julkaistulla Kaputt-levyllä niin vahvasti että vieläkin järisyttää. Erinomainen levy, luultavasti toimii hyvin myös livenä leppoisan fiiliksen luojana.

Pantha Du Prince

Missasin PDP:n Suomen keikan ikärajojen takia, mutta onneksi korvaus saapuu Flown muodossa. Black Noise oli viime vuoden top 5-levyjä ja hypnoottiset biisit iskee edelleen. Ah, en jaksa odottaa että pääsen heilumaan tän tahtiin ihan livenä.

Joy Orbison

Myönnettäköön ettei Joy Orbison iske ehkä ihan niin kovaa kuin monet aikalaisensa (esim. Pariah).  Tykkään elektroni aika subtlena ja Orbisonilla on taipumusta vetää vähän turhan in your face-dubstepiksi mun makuun. Luulen silti että illemmalla kuulostaa kovalta.

Twin Shadow

Twin Shadow tekee kasaria paremmin kuin moni aito kasaribändi. Debyytti-levy Forgetista vaan tulee aina niin hyvälle tuulelle ja koukkuja on enemmän kuin Norjan rannikolla. Tykkään. Voitte olla varmoja että laulan jokaisen biisin ääneen.

Janelle Monáe

En ole ihan varma kuinka tunnettu Janelle on Suomessa, mutta ei ainakaan riittävän! Parasta R'n'B:tä aikoihin. Sean Combs ei kuulu suuriin suosikkeihini mutta edes sen mukanaolo ei vie tässä tapauksessa pisteitä.

Iron & Wine

Olen kuunnellut Iron & Wineltä tasan The Shepherd's Dogia, mutta se onkin sitten yksi lempilevyistäni. Pitäisi varmaan tutustua muuhunkin tuotantoon. Luin tosin juuri että Flightless Bird, American Mouthia käytettiin Twilightissä? Yhh...

The Pains Of Being Pure At Heart

Niin kuin mainitsin jo aiemmin, Painsien kakkosalbumi Belong kolahti yllättävän kovaa ja on ollut repeatilla melkein koko viikon. Ei edes haittaa että bändin vaikutteet ovat niin ilmiselvästi esillä koko ajan.

Mogwai

Tiistain keikka oli erinomainen joten odotukset ovat Flowssakin korkealla. Ei muuta.

Kanye West

Tarviiko tähän ees sanoa mitään? Ainoo toiveeni on ettei Kanye soita vaan uusia biisejä, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole. Tää ja Gold Digger riittää.

destroyer: kaputt

En tiedä latailiko kukaan muu koskaan Pirate Bayn Indie/Rock Playlistejä, mutta kolmisen vuotta sitten tutustuin niiden kautta moneenkin bändiin. Noilta playlistoilta kuulin ensimmäisen kerran esim. Vampire Weekendiä, Holy Fuckia, M83:sta, Wild Beastsia ja Jens Lekmania. Varsinkin Holy Fuckia tulee kuuneltua aktiivisesti vielä nykyäänkin mutta silti pari bändiä meni vähän ohi suun, eritoten Destroyer. Dan Bejarin fronttaama yhtye/projekti/mikä onkaan on julkaissut vaikuttavat yhdeksän kokopitkää ja pari EP:tä päälle, unohtamatta Bejarin levytyksiä These New Pornographersin ja Swan Laken riveissä.

Silti Destroyer ei saanut multa ansaitsemaansa huomiota kuin vasta tällä levyllä. Kuuntelin vähän aikaa sitten vähän vanhempia biisejä uudestaan, enkä ollut enään yhtään hämmennyksissäni miksi Kaputt iski niin kovaa verrattuna aiempaan tuotantoon. Vaikka Bejarin laulu- ja laulunkirjoitustyyli on todella omaleimainen, niin soundi on tällä kertaa hyvinkin erilainen. En sanoisin että suoranaisesti parempi, mutta erilanen. Koitan päästä eroon ainaisista vertailustani, mutta Kaputt on samaa sarjaa Ariel Pinkin ja Twin Shadown kanssa kasarirevivalin suunnannäyttäjänä. Nimikkobiisissä on todella New Order-vibaista menoa ja koko levy on vähän cheesy syntikoidensa ja saksofoniensa kanssa. Mutten tarkoita sitä mitenkään pahana asiana.

Monessa biisissä Bejar ei niinkän laula sanan perinteisessä merkityksessä, vaan pikemminkin lausuu lyriikoita sävelessä. Rakastan Bejarin ääntä, ja tietyt kohdat saa suorastaan kehräämään. Esim. Savage Night at the Operassa lauletaan I heard your record, it's alright joka on jostain syystä melkein levyn paras kohta.

Kaputtilla on vain yhdeksän biisiä, mutta pituutta 50 minuuttia. Silti en jää kaipaamaan mitään enkä halua mitään pois. Nähdään Best of 2011-listojen kärkipaikoilla.

Ps. James Blakesta myöhemmi tällä viikolla, eka pitää kuunnella vielä pari kertaa kunnon laitteilla oikealta levyltä.