vice, fucked up ja on the road

Sain noin kuukausi sitten (hups) sähköpostia Vice Scandinavialta. Mulle lähetetään jonkin verran mailia blogiosoitteeseen, mutta aika poikkeuksetta en ole niistä kirjoittanut koska tottapuhuen harvoin ne on mua kiinnostanut enkä halua kirjoittaa sellaisesta mistä en itse ole innostunut. Tällä kertaa päätin kuitenkin toisin, koska hei, Vice. Ensimmäinen Vice jonka koskaan löysin oli The Sex Issue vuonna 2005. Taisin olla 13-vuotias, joten tuskin tarvitsee sanoa kuinka silmätavaava kokemus tuo oli. Muistan heittäneeni sen pois ettei äitini löytäisi sitä.

Vice ja minä oltiin läheisiä varsinkin joskus neljä vuotta sitten. Mulla taitaa olla suurin osa 2007-vuoden lehdistä, ja jokainen niistäkin on koluttu läpi pari kertaa. Olen löytänyt joitain kaikkien aikojen lempibändeistäni Vicen sivuilta, mm. No Agen, Deerhunterin, Black Lipsit. En voi sanoa varmasti, mutta olen aika varma, että luin myös Fucked Upista ensimmäisiä kertoja Vicen sivuilla.

Jossain välissä tämän blogin historiaa on ehkä saattanut tulla esille se, että pidän kovasti tuosta kanadalaisesta hardcore-yhtyeestä. Välillä mietin olenko taantunut alkuteinivuosien tasoiseen stannailuun koska olen käynyt kolmella keikalla pelkästään tänä vuonna. Niin myös Halloweeninä:

Oli kivaa.

Lehden lisäksi tykkäsin aina kovasti Vicen VBS.tv-nettitelkkarista. Varsinkin True Norwegian Black Metal on must-see ja YLE:lläkin näytettyä Heavy Metal In Baghdadia suosittelen myös. Siksipä olin oikeasti innostunut Vicen ja Marshallin uudesta, Eagels of Death Metalin Jesse Hughesin juontajamsta On The Road-sarjasta, jossa seurataan roudareita.

Osia on tullut nyt kuusi, mutta tarvitseeko edes kysyä mikä on mun lemppari?

Ensi maanantaina alkaa sarjan kakkoskausi, jossa Les Savy Favin Tim Harrington näyttää tekevän kaikenlaista vähän epäilyttäävää:

oon ihan fucked up

Viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään Lutakko Liekeissä-minifestari. Esiintyvien bändien joukossa on mm. Kakka-hätä 77, Lighthouse project ja Disco Ensemble, mutta mulle on tasan yksi syy vierailla Jyväskylässä ensimmäistä kertaa: Fucked Up, yksi maailman parhaista livebändeistä.

Kanadan lahja maailmalle julkaisi viime kesänä kolmannen kokopitkän David Comes To Life, josta löytyy pari sanaa täällä. Ajan saatossa mielipiteeni Davidista on vain parantunut entisestään, ja kuuntelen sitä edelleen todella usein. Pidän joka ikisisestä biisistä, mitä ei tapahdu kovin usein. Pari viikkoa sitten sain myös haltuuni levyn 7" sinkkujulkaisut, jotka myös avaavat Davidin tarinaa:

Do All Words Can Do, Octavio Made The Bomb (nytpä sekin selvisi!), Remember Me, Byrdsdale Garden City ja jo Philadelphian keikalta ostettu muka-rajoitettu The Other Shoe.

Fucked Upin diskografia on tunnetusti niin laaja kuin laadukaskin, ja sinkkubiisit ovat mielestäni täysin samaa tasoa kuin itse levyllekin päätyneet kappaleet. Omaksi lemppariksi on noussut Do All Words Can Do / What Would You Do (For Veronica), jonka kumpikin puoli on erinomainen.

Sinkuista puheenollen, The Other Shoen video näki valon hiljattain:

Kaikki stannailuni huomioonottaen tuntuu ikävältä sanoa näin, mutta toi video on musta FU:n surkein. En tiedä johtuuko huonous siitä, että The Other Shoe on ensimmäinen vähän traditionaalisempi musiikkivideo FU:n uralla, jossa on oikeasti tarina, mutta näyttelijät ovat niin järkyttävän huonoja etten pysty keskittymään muuhun. Eivätkä ne edes samoja kuin 7" kansissa! Tykkään kyllä noista kävelykohtauksista, mutta seuraavan videon (blogin mukaan Turn The Season, jes!) toivoisin olevan vähän öh, tutumpaa Fucked Up laatua. Tai jos ihan radikaaleiksi mennään, niin soittovideokin voisi olla mielenkiintoinen!

hyvää sunnuntaita

Oon kuunnellut tätä repeatilla kolme päivää enkä vieläkään kyllästy. Dominicin lauluääni tuo liveversioon ihan uuden tason. Ei myöskään haittaa että Abbey Roadin videot on aina ihan huippulaatua.

Ps. Oon Tampereella. Näin jo Jonne Aaronin enkä ole ehtinyt kun vasta ruokakauppaan. Villiä seutua tämä!

male bonding: endless now album trailer

Male Bonding - Endless Now (Album Trailer Video) from Sub Pop Records on Vimeo.

Viime vuonna hienon esikoisalbumin Nothing Hurtsin julkaisseelta Male Bondingilta tulee uusi levy, Endless Now, elokuun 30. päivä. Tässä vähän esimakua ja videota tekoprosessista tuottaja John Agnellon kanssa. Levyltä on jo aiemmin ollut kuuntelussa biisi nimeltä Bones, jolla on pitutta Male Bondingille erittäin epätyyliset  yli kuusi minuuttia.

En muuten mennytkään Ruissiin, ei yksinkertaisesti ollut varaa käyttää niin paljon rahaa pelkkää Fleet Foxesin keikkaa varten. Harmittaa älyttömästi mutta toivottavasti kaikki paikallaolijat osaa nauttia oikein kunnolla!

is tropical - the greeks

Tässä jää Born Freet jo kakkoseksi:

 

Jaa, mitäs tähän nyt sanoisi... Biisi ei ole ihan mun tyylinen? Kitsunéllä kirjatun Is Tropicalin debytti Native To ilmestyy 13.6. Saa nähdä onko muutkin videot yhtä mielenkiintosia.

tänään

Mogwai Tavastialla! Jotenkin tajuisn Mogwain hienouden vasta uusimman Hardcore Will Never Die But You Will-levyn myötä. Nyt iskee sitäkin kovempaa. Hoosee löytyy varmaan aika korkealta vuoden parhaat-listoilta, ainakin täällä päässä.

Ps. Four Tetin Twitterin ohjaamana Espooseen on parhaillaan matkalla yksi tietty 12-tuumanen... Paras ennenaikanen synttärilahja itselleni!

the national livenä ja videolla

The Nationalin keikasta on varmaan sanottu jo kaikki tarvittava (onhan siitä jo melkein viikko, köhköh), mutta pakko lisätä pari juttua:

- Onko mulla jotenkin huono tuuri, vai miten mun kohdalla yleisö on aina niin apaattinen? Edessä oleva poika oli naama kiinni kännykässä koko keikan ajan ja viereinen tyttö näytti siltä että olisi mielummin missä tahansa muualla eikä edes taputtanut. Omakin fiilis kärsii tollasesta, höh!

- Miksi ihmiset käyttää hattuja sisäkeikoilla? En ymmärrä. Varsinkin sellasia isoja villaisia tupsuhattuja jotka ei ole ainoastaan helvetillisen kuumia vaan häiritsevät muitakin. Suurin wtf-hattumomentti oli kyllä parin ihmistä mua edempänä oleva tyttö jolla oli trilby päässä. Miksi? Se blokkas mun (ja varmaan muidenkin) näköalan lavan keskelle. Triblyn käyttäminen on noin muutenkin epäilyttävää, eikä vähiten siksi että nyt ei ole vuosi 2006 etkä sä ole Pete Doherty.

- Squalor Victorian livesovitus oli ehkä lempparikohtani koko keikasta. Ihan mieletön. Toiset suosikit oli Conversation 16, Mr. November ja tietysti Vanderlyle Crybaby Geeks.

- Vähän kyllä harmitti et Crybaby Geeks on ehkä ainoa biisi kolmelta viimeisimmältä levyltä jonka sanoista osaan vaan puolet... Olis ollut siistiä pysytä laulamaan mukana koko ajan.

- Olin tosi yllättynyt siitä kuinka monta vanhaa biisiä soitettiin. En kyllä valita, oli jees!

National julkaisi tänään myös uuden, vähän erikoisen videon Conversation 16:lle. Rakastan Mad Menia ja varsinkin Roger Sterlingiä palavasti, joten John Slatterysta ei voi saada tarpeeksi plussia. Videolla on myös Flight of the Conchordsista tunnettu Kristen Schaal esittämässä Yhdysvaltain presidenttiä.

The National - Music - More Music Videos

Nyt tämä tyttö jatkaa tieto-opin parissa. Itkettää.

jamie woon: lady luck

Jamie Woonin debyyttialbumin julkaisupäivämäärä on vihdoin selvillä! Mirrorwriting näkee päivänvalon 4.4. Polydorilta, jolle äänittää myös sellaset pikkunimet kuten Take That ja 50 Cent. Eli Woonista tullaan luultavasti kuulemaan tänä vuonna paljon. Ylläoleva Lady Luckin al fresco- ja sinkkuversiot ovat kyllä sen verran upeita että eiköhän kokopitkäkin tule olemaan laadukas.

Rakastan Woonin ääntä, eikä sekään satuta että tuotantopuoli on oikeasti niin kiinnostavaa että biisit toimisi instrumentaalisinakin. Edellinen sinkku Night Air oli dubstep-jumala Burialin tuottama ja ainakin henkilökohtaisesti odotan jännityksellä josko Burialin midaksen kosketusta tultaisiin kuulemaan Mirrorwritingillä enemmänkin. Mitään huhuja en kyllä ole kuullut, mutta tottapuhuen olen niin uuden Burialmatskun puutteessa että mikä tahansa kävisi.

videopost: james blake, no age ja braids

Tulevan Mercury Prize-voittajan James Blaken s/t debyytti tulee vihdoin kauppojen hyllylle ensi viikon maanantaina eli 7.2. Sitä ennen pientä maistiaista tarjoilee The Wilhelm Screamin video:



Mistä näitä Jamppoja tulee? Haluun oman. Jos hypoteettisesti ajatellen olisin jostain syystä kuullut koko levyn jo, niin voisin sanoa että se on ihan helvetin hyvä ja täytyy olla aika kuollut sisältä jos ei diggaa. Tosin uskaltaisin ihan pikkusen valittaa vokaalien päällekäyvyydestä Blaken aikaisempien EP:iden soundin kustannuksella. Koko albumista on sampleri Blaken Youtubessa.

Täytyy myöntää että Everything in Between on alkanut maistua paremmin viime aikoina. Fever Dreaming on yks mun lempparibiiseistä levyllä eikä videokaan ole paha, vaikka ohjaaja Patrick Daughters ei kuulukkaan mun suosikkeihini. Daughters on nimittäin vastuussa Grizzly Bearin Two Weeksistä mikä on ehkä hirvein musavideo minkä tiedän.


Braidsistä tulikin kirjoitettua ihan vähän aikaa sitten joten mitäpä siihen lisäilemään. Tällaset videot on kyl aika rasittavia mutta ainakin biisi on hyvä!

mount kimbie: before i move off

Mount Kimbie julkaisi uuden musiikkivideon Before I Move Offille, joka käy silmäjumpasta:

Lontoon uudella dubstep-skenellä menee muutenkin lujaa, eikä vaan siksi että termiä voi nykyään käyttää erittäin löyhästi kuvaamaan melkein mitä vaan elektronista. Rusko ja Flowssakin hienosti soittanut Magnetic Man ovat puskeneet läpi listoille tai ainakin nauttineet jonkinlaisesta mainstream-menestyksestä, joskin Ruskon tapauksessa laadun laskun hinnalla. Vähän rennommat James Blake, Darkstar (jolle ei näytä löytyvän minkäänlaista nettisivua? :--D), Pariah, Joy Orbison ja jo ylhäällä mainittu Mount Kimbie taas vaikuttavat vielä vähän enemmän pinnan alla, mutta sitäkin kovemmin. James Blaken jo leakannutta debyyttiä odotetaan melkeinpä joka suunnassa vähintäänkin korkein odotuksin ja Darkstarin Hyperdubilla julkaistu North on kerännyt jo kasan hyviä arvosteluja. Tuntuu siltä että on tasan kolme levy-yhtiötä jotka hallitsee Eurooppalaista elektroa tällä hetkellä: Hyperdub, Hotflush ja R&S.

Henkilökohtasesti diggaan kyllä eniten Blakea ja Mount Kimbietä, jonka debyytti Crooks &  Lovers aukesi oikeastaan vasta vähän aikaa sitten täysin. Erityisesti levyn loppupuolelta löytyikin varsinaisia helmiä, esim. Ruby, Ode To Bear ja Mayor. Suositellaan jos tykkäätte vähän ambientimmasta kamasta niin kun meikä.

 Niin ja juu, lähtihän tänään keskustasta mukaan myös tällanen kymppituumanen, arvatkaa mikä:

jamie woon - night air

Alan pikku hiljaa varmistua siitä että kaikki mihin Burial koskee muuttuu kullaksi. Four Tetin kanssa tehty Moth on yksi lempparibiiseistäni koskaan ja remiksit ovat upeita, puhumattakaan omasta tuotannosta. Vaikka viime vuosina ei herrasta olekaan hirveästi kuulunut, niin Jamie Woonille co-tuotettu Night Air on hyvä kompensaatio. Burialhan remiksasi Woonin version Wayfaring Strangerista jo 2007, mutta vaikka mulla kyseinen biisi onkin niin ei se koskaa iskenyt niin älyttömästi. Night Air sen sijaan toimii erinomaisesti.

Woonilta pitäisi tulla debyytti ensi vuonna, sitä odotellessa voi vaikka jännittää jäbän puolesta BBC:n Sound of 2011-kyselyssä. Itse tosin kannatan ihkistä James Blakea ja Yuckia.

Lähden huomenna Tukholmaan maanantaihin asti, adjö!

best of 2k10: biisit - osa 1

Otsikko varmaan puhuu itsessään, monessa blogissa pyörineet vuoden parhaat biisit-lista on koottu täälläkin, ei tosin missään järjestyksessä:

Tame Impala - Solitude Is Bliss

Ensimmäisestä kuuntelukerrasta addiktoiva, joka on soinut repeatilla kerta toisensa jälkeen. Nykypsykedeelistä parhaimmillaan. Koko Innerspeaker on itseasissa ihan helvetin hieno levy, pitäisi siitäkin kirjoittaa parmmin.  Niin ja tää on myös yksi vuoden parhaista musavideoista.

Titus Andronicus - A More Perfect Union

Eeppinen kuvaa tätä biisiä ehkä parhaiten. Reilut setsemän minuuttia alkaa Abraham Lincolnin puheella (jonka lukijaa en tosin nyt muista), ja mukaan mahtuu niin paljon kamaa niin nopealla tempolla että heikompaa hirvittää.  Juuri kun tuntuu että meno alkaa hiipumaan niin se alkaa uudestaan. Parhautta.

Four Tet - Plastic People

Mietin pitkään (no, ainakin 30 sekunttia) tän ja Love Cryn välillä. Päädyin Plastic Peopleen koska se oli mun ensimmäinen rakkaus Four Tetiin ja jää harmittavan usein just Love Cryn varjoon. Tykkään abientimmasta elektrosta muutenkin, eikä pienet Burial-vibatkaan suoranaisesti haittaa. Hypnoottiset biisit iskee ja Plastic People on siitä täydellinen esimerkki.

Harlem - Friendly Ghost

Harlemin biisit on aika yksinkertaisia, mutta hyvin tehtynä sillä ei voi mennä vikaan. Rentoa ja hyväntuulista, mä tykkään.

James Blake - Limit To Your Love

Kuunnelkaa omaksi parhaaksenne HD:nä. Musta tuntuu etten tule pääsemään tän biisin yli vielä pitkään aikaan. En osaa edes pukea sanoiksi kuinka täydellinen basso tässä on, se vaan vavisuttaa päästä varpaisiin. Euforiset 3.19 minuuttia.

Foals - Total Life Forever

Foalsin debyytilevy Antidotesin semipettymyksen jälkeen Total Life Forever päräytti maailmaan uudella, aikuisemmalla ja yhtenäisemmällä soundilla, joka koukutti mut ihan täysin. TLF:llä ei ole huonoa biisiä, mutta jotenkin nimikkokappale on soinut mulla eniten.

Gold Panda - Snow & Taxis

Gold Panda on mulle verraten aika uusi tuttavuus, mutta Lucky Shiner kolahti ihan älyttömän nopeasti ja kovaa. Tästäkin pitäisi kirjoittaa kunnollinen entry. Snow & Taxis on erinomaisen levyn parasta antia.

Male Bonding - Year's Not Long

En tiedä teistä, mulla mulle Male Bondingin Nothing Hurts on aika pitkälti vuoden paras debyytti. Kun biisien keskimääräinen pituus on siinä kahen minuutin paikkeilla, ei mitään turhaa tai ylimääräistä tule lisättyä. Nää jos näkisin livenä oisin onnellinen. Levyn ensimmäinen biisi Year's Not Long on edelleen se kovin, vaikkei lopuissakaan ole mitään valittamista. Odotan kakkosalbumia ns. mehuissani.


HEALTH - USA Boys

 

Remiksilevy DISCO2 on jäänyt täällä aika vähälle kuuntelulle, syystä tai toiseta. Tykkään enemmän HEALTHin omasta materiaalista, eikä Disco kakkosen ainoa uusi varsinainen HEALTH-biisi tuottanut pettymystä. Vaikkei USA Boys olekaan HEALTHia ihan erikoisimmillaan tai kovimmillaan verraten vaikka omaan suosikkiini We Are Wateriin, ei tästä voi olla pitämättä. Kajarit vaan mahdollisimman kovalle.

Spotify-playlist kaikista biiseistä paitsi Foalsista jota ei löytynyt. 

yuck

Hyvä biisi, hyvät tissit. Mikäs sen mukavampaa. Tää on ns. not safe for work, joten peittäkää ruutunne jos silmänne ovat kovin pc-herkät.





En tiedä Yuckista oikeastaan muuta kuin että se kuulostaa ihanalta ja helmikuun 21. päivä pitäisi tulla debyyttilevy. Ja että biisejä voi ladata ilmaiseksi bändin blogista mikä on aina iloinen ylläri.

Yuck tuli mulle täydelliseen aikaan, tarpeeksi surffina viime kesää ajatellen mutta silti talvimentaliteettiin sopivan haikeana. Mikään uusi musa ei ole oikeen iskenyt viime aikoina, mutta selvästi olis vaan pitänyt ottaa Yuck käsittelyyn aiemmin. Best of 2k11? Katsotaan nyt, mutta ainakaan tällä hetkellä en keksi mitään mitä kuuntelisin mielummin.

male bonding: all things this way

Ainakin mun listoilla ehdottomasti tämän vuoden parhaan debyytin tittelistä kilpaileva Male Bonding jatkaa erinomaisten videoiden sarjaa All Things This Waylla. Nothing Hurtsilta on nyt julkaistu jo neljä videota, ja viides on kuulemma tulossa. Aikamoinen saavutus nykyaikana. Siinä missä Pirate Key ja Weird Feelings olivat psykedeelisempiä ja/tai sekavia ja Year's Not Long ööh, bändin nimen mukainen, niin All Things This Way onkin sitten aika perinteinen livevideo.

Sen mitä olen kuunnellut Daytrotter-biisejä ja Youtubessa livevetoja katsellut (kiitos jälleen kerran Suomen infamousin tarjonnan en ole keikalle asti päässyt) on ainakin vokaaleissa vähän työstämistä ja myönnetään, soundi ei ehkä muutenkaan ole ihan kasassa mutta ei sitä aina tarvitsekaan olla. Koukkuja ja energiaa löytyy senkin edestä, mikä on tottapuhuen just sitä mitä jäin kaipaaman esmes No Agen Everything In Betweenillä. Niin ja tosiaan, rumpali Robin Silas Christian on kyllä jo nyt älyttömän kova. Ainoa todellinen ongelma mulle on se että Nothing Hurts kestää vaan alle puoli tuntia. Jään haluamaan lisää.

james blake

Niin kuin oon varmaan jo aiemminkin maininnut, mulla on paha tapa tuomita asioita ennen syvempää tutustumista. Tuoreahko esimerkki tästä on vasta 21-vuotias lontoolainen dubstepmäni James Blake. Blaken coveri Feistin Limit To Your Lovesta on pyörinyt netissä jo jonkin aikaa, mutta itse sivuutin biisin parinkymmenen sekunnin kuuntelun jälkeen perusrasittavana pianopimputuksen, söpön brittijäbän ja yliampuvan aksentin yhdistelmänä. Eikä Feistkään ole koskaan iskenyt. Jaksoin kuitenkin vihdoin kuunnella koko biisin läpi, ja ei hesus mitä meinasin missata.

James Blake - Limit To Your Love from James Blake on Vimeo.

Niin hyvä, niin hyvä. Tärisyttävä basso tulee ihan puun takaa ja räjäyttää koko biisin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Feistin alkuperäinen versio ei kyllä ole lähelläkään tän tasoa.

Vaikka Limit To Your Love poikkeaakin Blaken muusta tuotannosta huomattavasti, ei tähän asti ilmestyneet neljä EP:tä ole yhtään sen huonompia. Varsinkin CMYK ja Klavierwerke antaa oikeeta  vastusta tän vuoden muille elektrojulkaisuille, joiden joukossa on älykovia nimiä kuten Four Tet ja Pantha Du Prince. Blake on tehnyt myös jonkin verran yhteistyötä erinomaisen debyyttikokopitkän julkaisseen Mount Kimbien kanssa. Kaikin puolin euroelektrolla pyyhkii hyvin. 

seuraava levyostos

Tulee olemaan Sunn O))) Gold Pandan debyytti Lucky Shiner.

Oon kuullut monen väittävän että tänä vuonna ei muka ole ilmestynyt hyviä esikoislevyjä. PAH sanon minä. Elektron saralla Gold Pandan lisäksi parhainta uutta on niin ikään Lontoosta ponnistava Mount Kimbie. Pitäkää Ruskot ja muu brosteppinne (huom. uus lemppaitermini), this is where it's at:

holy fuck: red lights

Holy Fuck ja (kirjaimellisesti) liekeissä olevia kissoja. Miten lopputulos vois olla muuta kuin järisyttävän siisti? Eat your heart out Keyboard Cat. Oon muuten edelleen katkera ettei Latin päässyt tän vuoden Polaris Prizen shortlistille. Mikä vääryys.

Viime kesänä Holy Fuck teki kolmiosaisen laitenörtteilysarjan Dickies Soundsille, ch-check it out:

 

tame impala @ daytrotter

Australian tämän hetken paras bändi Tame Impala vieraili Daytrotter-studiolla vähän aikaa sitten, ja tuttuun tapaan session tuotokset on ladattavana ilmaiseksi Daytrotterin sivuilta. Meno kuulostaa oikeastaan jopa paremmalta kuin levyllä eikä laulaja Kevin Parkerin vokaalitkin ole ihan niin yltiömäisen johnlennonit. Eli ei paljon valitettavaa. Biisivalikoimakin on hyvä; ehdottomasti levyn kovin Solitude Is Bliss, Alter Ego, Why Won't You Make Up Your Mind? ja Desire Be, Desire Go. Eipä se Luciditykään olisi haitannut, mutta ainakin sille on tehty ihan mahtava video:

Lämpenin toukokuussa ilmestyneelle Innerspeakerille vähän hitaasti eikä psykedeelinen musa muutenkaan ole mikään omin juttu mutta nyt kyllä iskee suoraan päähän ja sydämeen. Solitude Is Bliss on koukuttavimpia biisejä mitä olen kuullut pitkään aikaan eikä loputkaan levystä jätä kylmäksi. Suositellaan!

blue blood

Foalsin Total Life Foreverin paras biisi on saanut videon, ja vieläpä hyvän sellasen:

En pääse yli kuinka hyvä tää levy on verrattuna Antidotesiin. Tai no, B-puoli ei ole vieläkään ihan täysin vaikuttanut mutta ekat viisi biisiä on ihan helvetin kovia. Vuoden parhaita for sure.

Sub Popilta tuli myös pieni paketti tänään, mutta siitä enemmän huomenna. 

bluish

Animal Collectiven uusin video Merriweather Post Pavilionilta, Bluish on nähtävissä bändin kotisivuilla. On ainakin nimensä veroinen! Itse asiassa tykkään tästä paljon enemmän kuin monesta muusta Ancon videosta, ne kun tuppaa välillä menemään vähän liian trippyksi.