best of 2k10: biisit - osa 1

Otsikko varmaan puhuu itsessään, monessa blogissa pyörineet vuoden parhaat biisit-lista on koottu täälläkin, ei tosin missään järjestyksessä:

Tame Impala - Solitude Is Bliss

Ensimmäisestä kuuntelukerrasta addiktoiva, joka on soinut repeatilla kerta toisensa jälkeen. Nykypsykedeelistä parhaimmillaan. Koko Innerspeaker on itseasissa ihan helvetin hieno levy, pitäisi siitäkin kirjoittaa parmmin.  Niin ja tää on myös yksi vuoden parhaista musavideoista.

Titus Andronicus - A More Perfect Union

Eeppinen kuvaa tätä biisiä ehkä parhaiten. Reilut setsemän minuuttia alkaa Abraham Lincolnin puheella (jonka lukijaa en tosin nyt muista), ja mukaan mahtuu niin paljon kamaa niin nopealla tempolla että heikompaa hirvittää.  Juuri kun tuntuu että meno alkaa hiipumaan niin se alkaa uudestaan. Parhautta.

Four Tet - Plastic People

Mietin pitkään (no, ainakin 30 sekunttia) tän ja Love Cryn välillä. Päädyin Plastic Peopleen koska se oli mun ensimmäinen rakkaus Four Tetiin ja jää harmittavan usein just Love Cryn varjoon. Tykkään abientimmasta elektrosta muutenkin, eikä pienet Burial-vibatkaan suoranaisesti haittaa. Hypnoottiset biisit iskee ja Plastic People on siitä täydellinen esimerkki.

Harlem - Friendly Ghost

Harlemin biisit on aika yksinkertaisia, mutta hyvin tehtynä sillä ei voi mennä vikaan. Rentoa ja hyväntuulista, mä tykkään.

James Blake - Limit To Your Love

Kuunnelkaa omaksi parhaaksenne HD:nä. Musta tuntuu etten tule pääsemään tän biisin yli vielä pitkään aikaan. En osaa edes pukea sanoiksi kuinka täydellinen basso tässä on, se vaan vavisuttaa päästä varpaisiin. Euforiset 3.19 minuuttia.

Foals - Total Life Forever

Foalsin debyytilevy Antidotesin semipettymyksen jälkeen Total Life Forever päräytti maailmaan uudella, aikuisemmalla ja yhtenäisemmällä soundilla, joka koukutti mut ihan täysin. TLF:llä ei ole huonoa biisiä, mutta jotenkin nimikkokappale on soinut mulla eniten.

Gold Panda - Snow & Taxis

Gold Panda on mulle verraten aika uusi tuttavuus, mutta Lucky Shiner kolahti ihan älyttömän nopeasti ja kovaa. Tästäkin pitäisi kirjoittaa kunnollinen entry. Snow & Taxis on erinomaisen levyn parasta antia.

Male Bonding - Year's Not Long

En tiedä teistä, mulla mulle Male Bondingin Nothing Hurts on aika pitkälti vuoden paras debyytti. Kun biisien keskimääräinen pituus on siinä kahen minuutin paikkeilla, ei mitään turhaa tai ylimääräistä tule lisättyä. Nää jos näkisin livenä oisin onnellinen. Levyn ensimmäinen biisi Year's Not Long on edelleen se kovin, vaikkei lopuissakaan ole mitään valittamista. Odotan kakkosalbumia ns. mehuissani.


HEALTH - USA Boys

 

Remiksilevy DISCO2 on jäänyt täällä aika vähälle kuuntelulle, syystä tai toiseta. Tykkään enemmän HEALTHin omasta materiaalista, eikä Disco kakkosen ainoa uusi varsinainen HEALTH-biisi tuottanut pettymystä. Vaikkei USA Boys olekaan HEALTHia ihan erikoisimmillaan tai kovimmillaan verraten vaikka omaan suosikkiini We Are Wateriin, ei tästä voi olla pitämättä. Kajarit vaan mahdollisimman kovalle.

Spotify-playlist kaikista biiseistä paitsi Foalsista jota ei löytynyt. 

tame impala @ daytrotter

Australian tämän hetken paras bändi Tame Impala vieraili Daytrotter-studiolla vähän aikaa sitten, ja tuttuun tapaan session tuotokset on ladattavana ilmaiseksi Daytrotterin sivuilta. Meno kuulostaa oikeastaan jopa paremmalta kuin levyllä eikä laulaja Kevin Parkerin vokaalitkin ole ihan niin yltiömäisen johnlennonit. Eli ei paljon valitettavaa. Biisivalikoimakin on hyvä; ehdottomasti levyn kovin Solitude Is Bliss, Alter Ego, Why Won't You Make Up Your Mind? ja Desire Be, Desire Go. Eipä se Luciditykään olisi haitannut, mutta ainakin sille on tehty ihan mahtava video:

Lämpenin toukokuussa ilmestyneelle Innerspeakerille vähän hitaasti eikä psykedeelinen musa muutenkaan ole mikään omin juttu mutta nyt kyllä iskee suoraan päähän ja sydämeen. Solitude Is Bliss on koukuttavimpia biisejä mitä olen kuullut pitkään aikaan eikä loputkaan levystä jätä kylmäksi. Suositellaan!

nostalgiapuuska

Aluksi kai pakko myöntää yksi asia. Olen syntynyt 90-luvulla, ja aitoa nostalgiaa mulle on Manic Street Preachersin kokoelmalevy Forever Delayed joka ilmestyi 2002, minkä vuoksi tän entryn otsikko saattaa olla hieman harhaanjohtava. Having said that, herkässä 15 vuoden iässä koin suuren brittikasari/ysäri-innostuksen, josta muistuttaa edelleen The Smiths ykkössija mun last.fm-listoilla. Näihin aikoihin lemppareita oli Smithsin lisäksi varsinkin The Clash, Stone Roses, Joy Division ja jossain määrin jopa Happy Mondays. Morrissey oli jumala ja kaiken yläpuolella, vaikka harmikseni täytyykin sanoa että herran arvostus tippui huomattavasti sen jälkeen kun olin käynyt keikalla eikä uusin levy iskenyt yhtään.

Ehkä nyt pääsisin asiaan asti. Oon kuunnellut viime viikkoina niin montaa bändiä/levyä josta tulee juuri nämä lievän teiniangstin varjostamat vuodet mieleen että on vähän itseäkin alkanut ihmetyttää. Esimerkiksi Tame Impalan Solitude Is Bliss-biisi, josta kirjoitin jo aikaisemmin, tuo ainakin mulle mieleen Stonen Rosesin s/t:n ja varsinkin She Bangs The Drumsin. Tiedä sitten johtuuko se vähän samantyyppisestä kertsistä vai mistä, mutta heti ensikuulemalta Ian Brownin ääni alkoi soida päässä.

Toinen aikamoisella nostalgia-aallolla ratsastava on Wild Nothing, joka on virginialaisperäisen Jack Tatumin sooloprojekti. Vähän aikaa sitten ilmestynyt debyyttilevy Gemini on kerännyt jos jonkinmoista kiitosta, ja itselläkin se on ollut kuuntelussa. Kerkesin jo lupaamaan itselleni että vähennnän tällasen ns. dreampopin kuuntelua kun se alkaa tulla jo korvista, mutta Geminille oli pakko antaa periksi. Biisit ovat superaddiktoivia, joskin vähän toistavia. Samanlaisuudet kappaleiden välillä voi tosin laittaa myös jatkuvuuden piikkiin, missä Gemini onkin erittäin vahvoilla. Saattaa olla että tässä nostaa entinen The Smiths-fanityttö taas päätän, koska suurin osa levyn raidoista olisi ainakin kitaransa puolesta voinut sijoittaa suoraan 80-luvun Manchesteriin.







Uusnostalgiasta ei voi puhua mainitsematta Ariel Pink's Haunted Graffitin uutta Before Today-levyä, jolla Ariel kumppaneineen taitaa vihdoin pamahtaa maailmankartalle ja pois makuuhuoneestaan. Kehuja on sadellut joka suunnasta enkä ainakaan vielä ole törmännyt yhteenkään kielteiseen arvosteluun. Itse en oo ihan niin villinä kuin muut, vasta pari biisiä on noussut tiheämpään kuunteluun. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla mulla oli vähän sama tunne kuin aikanaan Cut Copyn kanssa; liikaa lainattua ja tekovanhaa, melkeinpä kaikki biisit kuulosti vähän teennäisiltä ja ärsyttäviltä. Nyt levy on  kuitenkin avautunut jo vähän enemmän. Before Today on täynnä niin montaa lajityyppia ja aikakautta että se kuulostaa jo modernilta. Milloinkaan aikaisemmin ei olisi ollut mahdollista tehdä levyä jossa yhdistyy musiikkia 60-luvusta 2000-luvulle. Silti ei tämä ainakaan vielä oo mun vuoden lempilevyjä vaikka potentiaalia on. MJ-vibainen Beverly Kills ja Can't Hear My Eyes iskee kyllä.





ariel pink - can't hear my eyes from hilikus on Vimeo.

PS. Bloggerin superhienon uuden layoutjutun innostamana uusi ulkoasu, jee! Teen uuden headerin kun jaksan kerkeän.

yksin on jees

Nyt sitä ollaan siten virallisesti kesälomalla, aikaa on vaikka muille jakaa ja seuraavat suuremmat suunitelmat osuu vasta kuukauden lopulle. Ens viikolla on tosin vuorossa jokavuotiseksi muodostunut noin 12 tunnin Taru Sormuseten Herrasta extended edition-maratoni että pääsee välillä ("välillä") oikein kunnollla nörttäilemään.

Ideana on silti viettää aikaa pitkälti chillaillen itseni kanssa, ja tähän on löytynyt täydellinen teemabiisikin:

Tame Impala - Solitude is Bliss from Modular People on Vimeo.

Aussilaisen Tame Impalan esikoislevy Innerspeaker pamahti ilmoille toukokuun lopulla jonkinlaisen hypen saattelemana. Tai no, jos hypeä ei vielä aiemmin ollut niin eiköhän P4K:n Best New Music-leima hoida senkin. Tottapuhuen tota ekaa sinkkua lukuunottamatta Innerspeaker ei oo avautunut ihan täysin enkä oo aivan niin innoissani kun ehkä voisin olla, psykededeelinen musa ei oo  mun lempparia yleensäkään mutta Solitude is Bliss kolahtaa kyllä. Tosin Kevin Parkerin vokaalit  kuulostaa välillä John Lennonilta melkeen ärsytykseen asti. Ei peli silti menetetty ole, pitää vaan kuunnella vielä pari kertaa läpi että pysyn muodostamaan kunnollisen mielipiteen. Video on kuitenkin hieno ja sanoma erinomainen. (Y)