badbadnotgood

Oletteko koskaan miettinyt, miltä kuulostaisi jazz-versio Kanyen Flashing Lightsista? Tai James Blaken CMYK:stä? Tai My Bloody Valentinen You Made Me Realisesta? Ne tietää, jotka ovat kuunelleet kanadalaisen Badbadnotgoodin kakkoslevyn, mielikuvituksellisesti nimetyn BBNG2:n.

Badbadnotgood on kolme klassisen musiikkikoulutuksen saanutta nuorta torontolaista, jotka tekivät koulutyön coveroimalla Odd Futurea. Opettajat eivät kuulemma pitäneet, mutta Tyler diggasi niin paljon, että päätyi yhteistyöhön BBNG:n jäbien kanssa. Odd Futuresta nyt voi tietty olla montaa mieltä, eikä ne nyt munkaan ihan suosikkiräppäreihin kuulu, mutta Tylerkin pääsee mun mielestä uudelle tasolle BBNG taustalla.

Musta on aina siisteintä löytää bändejä, jotka ei kuulosta samalta kuin ne mitä kuuntelen jo. BBNG on just siinä hyvä koska en keksi mitään mihin niitä verrata. Läsärin ykkösnaapuri on Death Grips mutta ainoa yhdistävä tekijä niiden kahden välillä on freessi ote hiphoppiin.

Levyn tekemisessä ei kuulemma ollut mukana yhtäkään yli 21-vuotiasta, mikä kuuluu niin hyvässä kuin pahassakin. DJ-kaverini ei voi sietää tuottotyyliä, mutta mua se ei haittaa vaikka kaukana ollaankin siitä miltä BBNG2 kuulostaisi jos se olisi tehty ammattimaisemmassa ympäristössä. Mun mielestä se just tekee tästä levystä mielenkiintoisen; siihen ei ole lisätty mitään kiiltoa päälle. Saan koko BBNG:n soundista viban, että nää jäbät on oikeesti tosi kiinnostuneita siitä musiikista mitä ne tekee, mikä on mulle henkilökohtasesti tosi tärkeetä.

BBNG2 ei muuten ole pelkkä cover-levy. Vähän alle puolet on kokonaan omia biisejä, jotka eivät missään tapauksessa jää muiden varjoon. Ne sopii joukkoon kuin nakki silmään ja ovat jopa joitain levyn parhaista biiseistä. Odotan innolla mitä kolmas levy toisi tullessaan, varsinkin jos se koostuisi enemmän just omista kappaleista. Ja kuka voisi vastustaa näin hienoja videoita?

Silti sydämessäni olen noiserakastaja ja mun lempparibiisi on coveri. En kuulu mihinkään aktiiviseen My Bloody Valentine-faniryhmään, mutta tää biisi potkii. En edes pysty oikein sanomaan miksi just tämä nousee mulla eniten esiin koko levyltä, mutta en voi lopettaa sen kuuntelua.

∆

Olin pari viikkoa sitten katsomassa Japandroidsia (oli vitun hyvä! ja Celebtration Rock on kans!), ja satuin nappaamaan mukaani Loud And Quiet-nimisen ilmaisjakelulehden, pitkälti koska siinä oli Lil B:n haasattelu mikä on aika harvinaista. Luin lehden lentokoneessa, ja varsinkin yksi haastattelu teki vaikutuksen.

Alt-J, tai ∆ jos haluaa hifistellä, soittaa musiikkia jota en osaa määritellä mikä automaattisesti sai kiinnostuksen nousemaan. Haastattelussa bändi sanoi olevansa jotain folk/electronica/hip hop-akselilta, enkä itsekään oikein keksi mitään sen parempaa. Mutta ehkä välillä musiikki voi vaan olla hyvää ilman, että se on jotain.

Esikoislevy An Awesome Wave tuli joskus vähän aikaa sitten, ja sen kaksi aloitusbiisiä on intro ja sitä seuraava välisoitto. Kun niiden yli ns. pääsee, ei levy musta ole niin vaikeasti lähestyttävä kun voisi alkuun kuvitella. Kyllä sieltä hittejäkin löytyy, Matildaa on kai jopa soitettu sellaisissakin korkeakulttuurin riemuvoitoissa kuin Made In Chelseassa (jota siis myös itse katson kikseissä). Ehkä huomattavinta on kuitenkin koukut, joita on joka biisissä niin, että ne soi päässä seuraavat kaksi viikkoa. Kaiken lisäksi ne kaikki tuntuu freesseiltä.

Silti entien pidän siitä, ettei yksikään biisi ole ennalta-arvattava. Alusta ei voi sanoa, millainene loppu, keskiosa tai seuraavat 10 sekunttia tulevat olemaan. Alt-J:n musiikki on tylsyyden vastakohta. 

Pyysin Stupidoa hankkimaan An Awesome Waven vinyylinä ja kai sen pitäisi kohta tullakin, käykää hankkimassa! 

lempparit of 2k11

Jaa, vuosi taisi vaihtua. Tiedän, että mun varmaan kuuluisi listata kaikki lempparilevyt sijoille 50-1, mutta se ei tunnu ihan tyyliseltäni enkä usko, että ketään oikeasti kiinnostaa. Ei mulla noussut yksikään albumi tai biisi ykköseksi, vaikka montaa rakastinkin. Paremmuusjärjestykseen laittaminen olisi kuin lempilapsen valinta - mahdotonta tai ainakin sellastia, joka kuuluisi pitää itsellään. Listasin tähän myös vähän enemmän sellaisia julkaisua, joista en ole puhunut aiemmin paljoakaan. Kaikki lukijat varmaan tietävät, että Fucked Upin David Comes to Life ja James Blaken s/t-levyt oli musta ihan jees. Mut hei, without any further ado:

The Antlers

Kävin katsomassa Andrew Haighin Weekendin  ja tajusin, että Antlers onkin ihan mahtava. Burst Apart on ehkä mun vuoden 2011 eniten kuunneltu levy.

ASAP Rocky

Jostain syystä räppi kuulosti erityisen hyvältä, ja ASAP Rocky oli siinä eturintamalla. Lyriikat ei ole mitään maailmanräjäyttäviä, mutta diggaan ihan helvetisti biiteistä joista vastaa mm. Clams Casino.

Death Grips

Räppilinjalla jatketaan. Death Gripsin Ex-military oli oikeasti jotain uutta ja kokeellista räppiä jonka kanssa tarvistin monta kuuntelukertaa tajutakseni sen hienouden. Harmillista kyllä en kerennyt ostaa levyä netistä eikä sitä ole kai (vielä) julkaistu kauppoihin.

Iceage

En ole vieläkään ihan varma mitä mieltä olen Kööpenhamilaisesta Iceagesta. Ostin levyn Philadelphiasta ilman, että olin kuullut siltä yhtäkään kappaletta. Olin yllättynyt, pääosin vieläpä positiivisesti. Iceage kuulostaa tuoreelta ja vihaiselta, eli juuri sellaiselta millaisena punkkini tykkäänkin.

Nicolas Jaar

Voi Nicolas kuinka sua rakastan. Jäbä ei julkaissut vain erinomaisen kokopitkän Space Is Only Noise vaan myös mahtavan EP:n Don't Break My Love. Miten voikin olla näin hyvä?

Mogwai

Skotlannin lahja maailmalle aukesi mulle vasta viimeisimmän Hardcore Will Never Die, But You Will-levyn myötä. Ja voi kuinka aukesikaan. Olen edelleen sitä mieltä, että ensimmäinen puoli on huomattavasti toista parempi, mutta ei sekään huono ole. San Pedro ja Rano Pano oli vuoden kovimpia biisejä ja toimii edelleen. Hardcore on muuten myös täydellistä matkustus-musiikkia. Istuin junassa jos toisessakin keväällä Keski-Euroopassa ja tuijotin ikkunasta Mogwain tahtiin.

Real Estate

Days on ihana levy, alusta loppuun. Se tuo hyvän mielen ja rennon fiiliksen. Alkaa tahtomattaankin hymyilyttämään kun kuulen Real Estaten kitarat ja Martin Courtneyn äänen. Pakko mainita myös Alex Beekerin laulama Wonder Years joka repii sydämestäni.

Rihanna

Pakko myöntää näin alkuun, etten ole koskaan kuunnellut yhtäkään Rihannan levyä alusta loppuun. Mutta kun sinkut on niin hyviä miksi vaivautuisin? We Found Love oli vuoden 2011 virallinen party anthem joka pakotti aina tanssilattialle vaikka olisi ollut jo lähdössä kotiin. Plus Rihanna on superliikkis ja cool. Ja We Found Loven video on hieno.

Tall Ships

Tiedän, että kirjoitin jo Tall Shipseistä aiemmin, mutta en vaan pääse yli siitä kuinka hyvä tämä bändi on. Kiitos Henrylle esittelystä! Eka kokopitkä pitäisi ilmestyä tänä vuonna ja varokaa vaan, se tulee räjähtämään.


Spessumaininnat:

Ceremony - Uusin levy Roherent Park tuli ulos jo 2010 mutta löysin sen vasta pari kuukautta sitten. Meikän lemppari uusi hc-levy, suosittelen.

Azelia Banks - Azelia on ehdolla BBC:n Sound of-kilpailussa, enkä täysin tajua millä meriiteillä. Tyypillä on tasan yksi hyvä biisi, mutta se onkin sitten ihan omassa luokassaan. 212 on yksinkertaisesti sanottuna ihan helvetin hyvä biisi jossa kaikki toimii.

2000-luvun alun r&b - Destiny's Child, TLC, Kelis etc. etc. IHANAA. En ole varma kuinka suuri osa tästä on nostalgiaa mutta miten tästä ei voi digata? Eniten rakstan sitä, että DJ:t on myös tajunneet tän. Tai no, ei nähtävästi Suomessa koska kävin Lauantaidiskon Tapsan tansseissa Destiny's Childiä pyytämässä enkä saanut :(:(:(:( Hei lauantaidisen jäbät ja muutki, saanen ohjata teidät Spotifyn parhaan soittolistan suuntaan --> <3