flow

Ensimmäistä kertaa Flowhun menevänä alkaa jo nyt vähän jänskättää. Vielä on suuria kysymyksiä  vailla vastausta, esim; laitanko piilarit vai luotanko tututtuihin ja turvallisiin silmälaseihini? Kai siellä on hyvää kasvisruokaa (t. ranskisfalafelit nyppii)? Onks siellä myynnissä kivaa merchiä? Etc. Hermostuksissani tein aikataulun:

Onneks on kolmen päivän lippu niin pääsen sisään ja ulos alueelta, muuten tulis vähän pitkiä päiviä... Hyvältä näyttää myös se ettei mikään kiinnostava esiintyjä mene törkeän pahasti päällekkäin, Major Lazeria ja Jokeria/Nomadia lukuunottamatta.

Ehkä eniten odottamani Four Tet on ainakin perjantain tärkein live, mitä odotan ihan älyttömästi. Myönnettäköön että oon lähinnä kuunnellu tänä vuonna ilmestynyttä There Is Love In Youta, en niinkään paljon aiempaa tuotantoa, mutta ei jumalauta että voi olla täydellinen levy kyseessä. Ei myöskään ihan hirveästi haittaisi kuulla Burialin kanssa yhteistyössä tehty Moth.

Perjantaina kiinnostaa myös varsinkin alkuillan norjalainen Ulver, päivän pääesiintyjä Big Boi ja yöllä dubstepmiehistä Skreamista, Bengasta ja Artworkista koostuva Magnetic Man.

Broken Bellsin debyytti ei kolahtanut muhun juurikan mutta voisin silti käydä sen katsomassa jo ihan pelkästään Danger Mousen takia.... Suomalainen Circle ja Belgialainen Aeroplane tulee varmaan vilkaistua myös jos ei parempaa tekemistä löydy.

Lauantai alkaa suomimeinigeillä K-X-P:n myötä ja jatkuu kivasti mutta mun mielestä vähän liian aikaiseen laitettuun Surfer Bloodiin.

Surffareiden jälkeen meen mahdollisesti katsastamaan Timo Lassyn ja Omar Souleymanin. Klo 23 on vuorossa M.I.A. jonka uusin levy oli huono ja muutenkin muija on viime aikoina vaikuttanut ihan superärsyttävältä. Kaipa sitä silti pitää mennä. Lauantain kohokohdakse nousee ainakin toivottavasti Major Lazeri ja sen jälkeinen Diplon Dj-keikka. Odotukset on korkealla eikä tupla-annos Diploakaan haittaa.

Sunnuntai on vähän hiljaisempi, oikeasti kiinnostaa vaan The Radio Debt. jonka Tavastian keikan harmiskeni missasin, viime vuonna kovassa kuuntelussa ollut The XX ja aina niin ihana Jónsi. Mulla on vähän sellanen fiilis että mikään ylläolevista ei ole kaikista suurieleisin live-esiintyjä, mutta ehkä se ei sunnuntaina haittaa.

Eniten ärsyttää se ettei mulla yksinkertaiesti ole varaa mennä avajaiskonserttiin. En tiedä mitä järjestäjien päissä on liikkunut kun kaksi varmaan odotetuinta esiintyjää tungetaan samalle illalle a) keskellä viikkoa b) 55 euron hintaan, johon harvalla on varaa/halua maksaa jos on jo tulossa itse festareille. Kaiken lisäsksi superhypetetyn LCD Soundsystemin keikka alkaa ihan liian aikaisn. Chemsujen ja  LCD:n missaaminen ärsyttää ihan sikana mutta minkäs teet. Mielummin olisin nähnyt siellä vaikka M.I.A:n, eipä olisi tarvinnut ahdistua siitä ettei pääse.

titus andronicus ja surffaajan veri

Oon kuunnellut hienoa uutta musaa viime aikoina, uskaltaisin jopa sanoa että mahdollisesti koko vuoden parhaimmistoon kuuluvaa.

Suurin uusi suosikkini on New Jerseyläinen Titus Andronicus, nimetty Shakespearen ensimmäisen tragedian mukaan. Kun kuuntelin uutta The Monitoria ensimmäistä kerran, tuli mieleeni heti jostain syystä Dropkick Murphys. En tosin edes kuuntele koko bändiä, ainoa biisi jonka tunnistan on Shipping Up to Boston joten tästä yhteydestä voidaan varmaan syyttää The Battle Of Hampton Roadsin säkkipilliä... Joitain vertauksia olen kuullut myös Neutral Milk Hotelliin, mutta omasta mielestäni yhtäläisyydet jäävät pitkälti lyriikoiden tasolle; molemmissa on paljon historiaviittauksia ja rimmausta. Monitorin lyriikat ovatkin erinomaisia, hieman vaihtelua surkeisiin ylipsykediilisiin yrityksiin joiden ainoa tehtävä on sopia edes jotenkin melodiaan. Pasaan tästä aina, mutta musiikkia kuunnellessa laulajan ääni on mulle vaan pikkujuttu verrattuna sanoituksiin.

The Monitor on konseptialbumi joka perustuu Pohjois-Amerikan sisällissotaan. Muun muassa Abraham Lincoln pääsee ääneen ja viimeisen kappaleen ja koko levyn nimi tulee Hampton Roadsin taistelusta CSS Virginia vs. USS Monitor. Teema saattaa olla ehkä hieman erikoinen, mutta toimii hyvin eikä valtaa koko levyä. Tiedossa ei siis ole mitään sotalevyä Amerikan lippu liehuen.

Toinen huomioni (vihdoin) napannut on Floridalainen Surfer Blood. En tiedä miksei Surffarit kiinnostanut ennen, Last.fm:n similiar artists ovat nimittäin sen verran kovia (tai Tomia lainatakseni "pure hipstershit"....); Real Estate, Local Natives, Yeasayer, Girls, edellä mainittu Titus Andronicus etc. Mietin kyllä että kuinkakohan vanhoja Surffipojat ovat, koska ainakin livejen ja ylläolevan kuvan  perusteella ne näyttää kaikki ihan älyttömän nuorilta, tuskin edes parikymmpisiltä. Kenties siksi Astro Coastilla onkin pieniä juttuja mitkä varmaan paranee ajan ja seuraavan levyn myötä. Muuten kyseessä on kuitenkin melko täydellinen, rento ja lepposa kesälevy. Eniten ehkä häiritsee se, että koko levy on vähän ylikillotettu henkilökohtaiseen makuuni. Jos nyt vertaan vaikka Real Estateen, joka on aika samantyyppistä mutta rosoisempi ja öö, en keksi sopivaa adjektiivia, fuzzy? Jos olisin ilkeä sanoisin että Surfer Bloodissa on vähän liikaa NME-bändien ylipuhdasta ns. helppoa indiepoppia. Toisaalta kyse taitaa olla omista mieltymyksistä, itse tykkään kuitenkin noisesta enemmän kuin täydellisen puhtaista laulusuorituksista. Luulenkin että Surffarit toimii paremmin livenä kun ei ole studiota viilaamassa nurkkia.

Ehkä tunnetuin biisi Swim ei saa mua varsinaisesti kierimään ilosta, lähinnä koska kertsin riffi on törkeen ärsyttävä ja toistava. Muuten en osaa valita yhtä raitaa ylitse muiden, kehottaisin kuuntelemaan koko levyn.