Australian tämän hetken paras bändi Tame Impala vieraili Daytrotter-studiolla vähän aikaa sitten, ja tuttuun tapaan session tuotokset on ladattavana ilmaiseksi Daytrotterin sivuilta. Meno kuulostaa oikeastaan jopa paremmalta kuin levyllä eikä laulaja Kevin Parkerin vokaalitkin ole ihan niin yltiömäisen johnlennonit. Eli ei paljon valitettavaa. Biisivalikoimakin on hyvä; ehdottomasti levyn kovin Solitude Is Bliss, Alter Ego, Why Won't You Make Up Your Mind? ja Desire Be, Desire Go. Eipä se Luciditykään olisi haitannut, mutta ainakin sille on tehty ihan mahtava video:
Lämpenin toukokuussa ilmestyneelle Innerspeakerille vähän hitaasti eikä psykedeelinen musa muutenkaan ole mikään omin juttu mutta nyt kyllä iskee suoraan päähän ja sydämeen. Solitude Is Bliss on koukuttavimpia biisejä mitä olen kuullut pitkään aikaan eikä loputkaan levystä jätä kylmäksi. Suositellaan!
Kirjoitusinspiraatiossa on hieman puutetta, joten pöllin Tomilta tällaisen:
The rules: Don’t take too long to think about it. Fifteen albums you’ve heard that will always stick with you. List the first fifteen you can recall in no more than fifteen minutes, one album per band.
1. The Smiths - The Smiths
2. Black Flag - Damaged
3. Animal Collective - Feels
4. Burial - Untrue
5. New Order - Power, Corruption & Lies
6. The Bronx - The Bronx
7. No Age - Nouns
8. The Clash - London Calling
9. The Specials - Specials
10. Panda Bear - Person Pitch
11. Deerhunter - Cryptograms
12. Neutral Milk Hotel - In the Aeroplane Over the Sea
13. Abel Korzeniowski – A Single Man: Original Motion Picture Soundtrack
14. Joy Division - Unknown Pleasures
15. Liars - Liars
What can I say, oon klassikkotyttöjä. En tiedä riiteleekö tämä blogin P4K-coren sisällön kanssa, mutta näihin samoihin sitä aina huomaa palaavansa.
Foalsin Total Life Foreverin paras biisi on saanut videon, ja vieläpä hyvän sellasen:
En pääse yli kuinka hyvä tää levy on verrattuna Antidotesiin. Tai no, B-puoli ei ole vieläkään ihan täysin vaikuttanut mutta ekat viisi biisiä on ihan helvetin kovia. Vuoden parhaita for sure.
Sub Popilta tuli myös pieni paketti tänään, mutta siitä enemmän huomenna.
Ensimmäinen biisi Ancon Avey Taren 25.10. julkaistavalta Down There soolodebyytiltä on löytänyt tiensä nettiin! Ei tää kylläkään Panda Bearin Slow Motionia ainakaan vielä voita ja taustabiitti on semiärsyttävä mutta saa tää mut silti odottamaan koko levyn kuulemista vielä innokkaammin. Saa nyt nähdä millon se Pandan Tomboy oikeesti tippuu, mutta mielenkiintosa nähdä kumman Ancomänin levy kolahtaa kokonaisuutena enemmän.
Hemmetin kova Four Tetin XX-remix fyt:
VCR on itseasiassa mun vähiten tykkäämä biisi koko levyllä mutta iki-ihana Four Tet aka Kieran Hebden saa sen toimimaan ihan eri tasolla.
Kolme ehkä eniten mun musiikkimakuuni vaikuttanutta bändiä on The Smiths, Black Lips ja Deerhunter. Varsinkin kaksi viimestä avasi ovet ihan erilaiselle musiikille mitä olin koskaan ennen kuullut. Good Bad Not Evil (ja varsinkin O Katrina!) ja Cryptograms räjäyttivät tajuntani 15-vuotiaana. Black Lips on sittemin vähän jäänyt, mutta Deerhunterin vuonna 2008 ilmestynyt Microcastle/Weird Era Cont. viimeistään varmisti sen mitä olinkin jo aavistellut: tässä ollaan jonkin suuren äärellä.
En usko että Deerhunter tarvitsee kovin paljon esittelyä, mutta kyseessähän on Atlantalainen nelijäseninen yhtye joka on julkaissut neljä kokopitkää ja kaksi EP:tä. Ja ne kaikki on mahtavia. En tiedä ihan tarkalleen miten Kauriimetsästäjien musiikkia kuvailisi, mutta itse he käyttävät termiä ambient punk mikä kai onkin ihan osuva. Laulaja Bradford Cox tunnetaan tietenkin sooloprojektistaan Atlas Soundista ja kitaristi Lockett Pundt niin ikään Lotus Plazasta.
Neloslevy Halcyon Digestiä markkinoitiin ihanan vanhanaikaisesti; fanit saivat tulostaa Bradfordin tekemän flaierin ja liimailla sitä ympäriinsä, ja kuvia vastaan sai kuulla uudet biisit aiemmin. Ensimmäiset Halcyonilta päivänvalon nähneet biisit, ensin Revival ja myöhemmin Helicopter, saivat aikaan lievää hypetystä ja ainakin omalla kohdallani syyskuun 28. päivä ei olisi voinut tulla yhtään aikaisemmin.
Tittidittidii, tässä se nyt on. Vielä valkonen vinyyli niin kuin Microcastlesissakin, jee! Mukana on myös Dennis Cooperin erittäin creepy/ahdistava novelli joka avaa vähän Helicopterin sanoja. Sama kirjotus on muuten luettavissa Helicopterin videon sivulla.
Tuntuu että sanon näin aina kun kuuntelen jonkun vanhemman suosikkini uutta levyä, mutta Halcyon Digestillä Deerhunterista on tullut aikuisempi, helpommin lähestyttävä ja vähän popimpi. Cryptogramsin noisea on tuskin havaittavissa ja melodiat on näin ollen paljon kirkaampia. Mut vaikka noise ja lo-fi onkin ehkä se "mun juttu" enemmän, niin ei Halcyon Digestin koukkuja voi olla rakastamatta. Levyllä on myös biisikohtaisesti aika paljon samaa edeltäjänsä Microcastelsin kanssa. Ekat biisit Earthquake ja Cover Me (Slowly) on kieltämättä samantyyppisia aloittajia ja kummaltakin levyltä nousee yksi biisi melkeen heti ylitse muiden, HD:llä Desire Lines ja Microcastlesilla Nothing Ever Happened. Jostain syystä myös kummankin levyn neljännet biisit on mulle ne vähiten iskevät.
Ehkä eniten valittamista olen kuullut siitä että Halcyon kuulostaa liikaa Bradfordin Atlas Soundilta, ja eipä kai sitä voikkaan kieltää. Mutta ei se ainakaan mua haittaa, viime vuotinen Logos on ihan hemmetin kova eikä vaan siks että siinä feattaa Panda Bear. Silti musta on hauskaa että Halcyonin parhaiden biisien joukkoon nousee Pundtin Desire Lines, mikä on ihan sama miten kävi Arcade Firen The Suburbsillakin - kakkoslaulajan biisi nousee muiden yli. Loistaahan Bradfordkin tietysti, Helicopter on helposti yksi vuoden parhaita biisejä. Hyvältä kuulostaa myös Fountain Stairs, Revival, Memory Boy sekä tammikuussa kuolleelle Jay Reatardille omistettu He Would Have Laughed. Ehkä vähän hämärämpään jää tokavika biisi Coronado joka kuulostaa häiritsevän paljon Strokesilta vaikka saksofoni kolahtaakin.
En tiedä vielä onko Halcyon Digest vuoden paras levy, mutta eiköhän se siellä top-vitosessa tule olemaan vähintään. What I do know is että Deerhunter on tän hetken parhaita bändejä.
