suomi finland k-x-p

Nolottaa näin ~musiikkibloggarina~ myöntää, mutta mun tuntemus suomalaiseta musiikista on säälittävä. Vaikka nimeltä tunnistankin suhteellisen monta bändiä, niin en ole oikeastaan koskaan kuunnellut suomalaista musiikkia paitsi jotain Lapkoa vuonna 2006. Koitin kuunnella Villa Nahia kun sen hypetys oli suurimmillaan, mutta kun Friendly Fires ei itsessäänkään iskenyt, niin lähestulkoon samalta kuulostava suomiversio ei myöskään saanut mua innostumaan.

En tiedä miksi suomalaisen musan kuuntelu on mulle jotenkin niin haasteellista. Tuntuu että suomibändien löytäminen on jotenkin niin vaikeeta, vaikka järkeä käyttäen sen pitäisi olla helpompaa kuin jonkun ulkomaalaisen jonka levyjä ei edes ihanasta kotimaastamme saa. Ehkä tässä vaan näkyy mun liialinen netin käyttö ja sosiaalisen elämän puute, mutta on niin paljon helpomaa löytää uutta musaa P4K:in BNM:stä blogeista ja esim. Läsäristä kuin suomiskenestä. Luen pelkästään ulkomaalaisia musalehtiä, Rumbaa selasin viimeksi monta vuotta sitten. Oon varmaan auttamattoman väärässä ja muutenkin mielipiteeni perustuu omiin erittäin rajallisiin kokemuksiini, mutta suomalaiset bändit vaan on jotenkin... blaaah. Mua ärsyttää oma asenteeni ihan suunnattomasti, oon päättänyt että kirjoitusten jälkeen otan tavoitteekseni etsiä käsiini mahdollisimman monta suomalaista bändiä.

Vähän olen jo sentään edennyt suomirasismini selättämisen kanssa. Ostin nimittäin pari viikoa sitten K-X-P:n s/t- levyn ilman että olin kuullut yhtäkään biisiä ja tää on oikeesti hyvä. Ehä ajoittain vähän paikallaan junnaava, mutta ei se ainakaan mua haittaa. Parhaimpia biisejä on silti ne ainoat vokaaleja sisältävät eli 18 Hours Of Love ja Pockets, joskin myös Aibal Dub ja New World iskee. K-X-P:stä tuli ainakin mulle semisti mieleen vähän synkempi ja selvästi rauhallisempi HEALTH, mikä kelpaa aina. Spotifystä voi kuunnella koko levyn, tuetaan suomalaista musiikkiteollisuutta etc.

Saanko muuten vaan sanoa kuinka järkyttävä amisliekki toi videolla oleva logo on... Ei vittu.

weird feelings & no age

Male Bondingin uus video Weird Feelings P4K-telkkarissa:

Nyt kun ollaan jo melkeen syksyssä niin uskallan sanoa että bändin debyytti Nothing Hurts on tän vuoden parhaimmistoa. Nopea musa on hyvää. Video on vähän ärsyttävä mutta Male Bondingin mänit on niin liikkiksiä (no ainakin Facebookissa...) että saavat anteeksi.

No Agen uutiskirje tipahti tänään sähköpostiini tuoden vähän lisätietoa ensikuisesta Everything In Betweenistä, aka tämän vuoden parhaasta vielä kuulemattomasta levystä. Tai ehkä toiseksi parhaasta, Panda Bearin Tomboykin oli sen verran vakuuttava. Joka tapauksessa odotukseni liitelevät tällä hetkellä parinkymmenen kilometrin korkeudessa Nounsin täydellisyyden jälkeen. Mut hei ei mitään paineita!

Sub Popilta ennakkotilattavissa oleva vinyylipaketti kutsuu mua puoleensa. Sanat limited ja edition saa muutenkin sykkeen nousemaan, mutta lisätään päälle vielä 48-sivuinen booklet, cd, kaksi  minijulistetta ja ensimmäisille 500 tilaajalle note pad niin vastustaminen on hankalaa. Kai tää on pakko tilata, vihaisin itseäni muuten. Levyn ulkoasun muuten hoiti Brian Roettinger, joka oli Nounsinkin kannen takana.

Harmittavimmissa uutisissa samaisessa mailissa oli myös No Agen tän syksyisen kiertueen pysähdyspaikat. Arvatkaa on Suomi siellä...  Skandinavia on tuttuun tapaan edustettuna mutta Tukholmankin keikka on k-20. Masentaa, itkettää, vituttaa, etc. Ehkä olis aika vierailla Kööpenhaminassa?

sufjan stevens: all delighted people

All Delighted People is built around two different versions of Sufjan’s long-form epic ballad "All Delighted People," a dramatic homage to the Apocalypse, existential ennui, and Paul Simon’s "Sounds of Silence." Sounds delightful, yes! The song was originally workshopped on Sufjan’s previous tour in the fall of 2009. Other songs on the EP include the 17-minute guitar jam-for-single-mothers "Djohariah," and the gothic piano ballad "The Owl and the Tanager," a live-show mainstay (and Debbie Downer if you ask us; what’s it doing on a "Delighted" EP?).  

Sufjan Stevenesin ylläri-EP All Delighted People on ostettavissa viidellä dollarilla ja streamattavana ilmaiseksi täällä! Kahdeksan biisin levyllä on pituutta melkeen tunti ja fyysistä julkaisua voi odottaa joulukuun tienoilla.

Sufjanin vuonna 2005 ilmestynyt Illinois on mulle edelleen yksi koko 2000-luvun parhaita levyjä. 22 kappaleessa ei ole heikkoja biisejä oikeastaan ollenkaan ja suurimmasta osasta saa suoranaisia kylmiä väreitä. Vaikka Illinoisin jälkeinen tuotanto onkin ollut vähän epätasaista, niin uutta kunnollista albumia on odotettu kuin toista tulemista (näin Sufjanin intresseihin sopivasti sanottuna). Saa nähdä tullaanko The Fifty States-projektista enää kuulemaan mitään, mutta All Delighted People osoittaa että ei ainakaan Sufjanin taidot ole mihinkään hävinneet. Nimikkobiisin molemmat versiot ovat erinomaisia, samoin 17 minuutin nipin napin ylittävä Djohariah.

Viimeisimpien julkaisujen jälkeen olin oikeastaan aika yllättynyty kuinka sufjanimainen All Delighted  People on. Edellinen levy/multimediapaketti, 2009 ilmestynyt The BQE ja niin ikään viimevuotinen Dark Was The Night-biisi You Are The Blood (vaikkakin coveri) oli molemmat elektropainotteisia ja muutenkin poikkeavia perusbanjoilusta. All Delighted People kuitenkin muistuttaa mua Illinoisista kuoroineen ja jeesuslyriikoineen, vaikka pientä elektrovibaa paistaakin läpi. Eeppisyyttäkin löytyy mikä on aina plussaa. Meitsi tykkää.

Silti hippusen jään edelleen kaipaamaan sitä ihan ns. oikeeta kokopitkää. Illinoisista on kuitenkin jo yli viis vuotta.

vuoden odotetuin dvd-julkaisu

Y/Y? No, ainakin siihen asti kunnes löydän Jacques Audiardin Profeetan jostain.

afterflow

Flowt on flowailtu ja ankara paluu koulun penkille koitti tänä aamuna. Heräsin pirteästi viiden tunnin yöunien jälkeen puhelinsoittoon kyydin saapumisesta joten ns. aamurutiineihin liikeni ruhtinaalliset kaksi minuuttia. Mikäs sen mukavampaa. Onneksi lukiota on jäljellä enää 183 päivää ja kurssit on pääosin ihan mielenkiintoisia. Bloggaaminen tosin saattaa vähän jäädä taka-alalle (tai noh...) lokakuun vaihteessa kirjoitusten takia.

Ei mun kyllä koulustani ollut aikomus kirjoitta vaan siitä Flowsta. Aika pitkälti samat valitukset löytyy täältä kuin muualtakin; ihmisiä oli ihan naurettavan paljon paikan kokoon nähden, anniskeluaidat ja hintataso vitutti ja voimalassa oli ainakin perjantaina ihan tappavan kuuma. Four Tetissä sain koko etumukseni päästä alaspäin täyteen teinipoikien selkähikeä (onks se paita ihan pakko ottaa pois, pliis....), M.I.A.:n keikan puolivälin aikoihin Major Lazeriin kävely (joka siis oli n. 100m siltä paikalta missä seisottiin) kesti reilusti yli 10 minuuttia ja joka paikassa oli vaan yksinkertasesti ihan liikaa porukkaa. Kun perusluonne taipuu vielä ihmisvihaajan puolelle niin täysin rinnoin nauttiminen oli vähän haasteellista. Kaiken muun mä vielä pystyn tajuamaan, anniskelukarsinat pakottaa lakikin, mutta vesipullojen pois ottamisessa ei vaan ollut mitään järkeä, ei ainakaan näin kuumalla ilmalla. Ilmeisesti järjestäjät ei halunneet että ihmiset tulee vaatimaan panttia (Flown euro vastaan 20 snt kaupassa) mutta ainakin mun havaintojen mukaan Flowssa myytiin tasan yhtä vesipullomerkkiä. Ei luulisi että olisi niin vaikea opettaa henkilökunnalle ero pulloissa. Plus hävisin euron kun mun Flowssa ostettu vesipullo takavarikoitiin kun tulin uudestaan alueelle.... Yhyy.

Hyviäkin asioita tuli bogattua, mm. 4/5 Surfer Bloodista hengailemassa päälavan edessä eksyneen näköisenä. Perus suominoloina ei tietenkään menty häiritsemään. Näin myös varmaan jokaisen bloggarin jonka edes tunnistaisin ja XX:ssä mun takana seisoi mäni jolla oli No Age t-paita, propsit sille!

Itse bändeistä parhaimmiksi nousi Major Lazer, Omar Souleyman, Big Boi ja The XX. Major Lazer varsinkin oli superhauska ja Diplo ihan yhtä ihkis kuin odotinkin. MC:t/hypemanit oli sikkejä ja lavalla nähtiin niin daggerointia kuin puhallettavia vesilelujakin. Niin ja skumppakin oli ihan hyvää! Omarissa oli kova meno mutta erään M.I.A.-fanin vuoksi lähdettiin ennen loppua pois. Perjantain Four Tetistä sen verran että Voimala oli keikkapaikkana suoraan sanottuna aika karsea, mutta Kieranin setti oli kyllä kova. Tosin olisin ehkä toivonut vähän enemmän biisejä siltä TILIY:lta, mutta minkäs teet. Love Cry ja Angel Echoes (muistaakseni) kuultiin kuitenkin. Perjantai-illan Big Boi oli kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin parhaimmistoa ja Stankonian klassikoiden B.O.B.:in, So Fresh, So Cleanin ja Ms. Jacksonin kuuleminen livenä oli mahtavaa.

Lauantaina K-X-P aka Kexi-P jäi valitettavasti näkemättä laiskuuden takia, samoin perjantaiyön Magnetic Man jota jaksettiin katsoa pari biisiä ennen kuin tajuttiin että edessä odotti vielä ripeä puolen tunnin kävely yöpaikkaan. Onneksi toisena päivänä saavuttin just sopivasti Surfer Bloodiin, jotka oli ihan älyttömän liikkiksiä. Taidetiinpa kuulla jopa kolme uutta biisiäkin, jotka oli kyllä mun makuun vähän turhan hitaita mutta enköhän niille vielä mahdollisuuden anna.

Sunnuntain The Radio Dept. oli yllätyksetön mutta hyvä, jonka jälkeen lähdettiinkin kaupungiin syömään. Takaisin tultiin Cariboulle joka toimi yllättävän hyvin livenä, ihan huikea parannus levystä. Swim oli musta aika tylsä ja lattea, mutta livenä soundi oli paljon voimakkaampi. Jónsin peruuttaminen titenkin vitutti, mutta toivottavasti nyt syksyllä saataisiin vähän kompensaatiota. Headlineriksi siirtynyt The XX oli ihanan rauhallinen lopetus ja biisit oli erinomaisia, joskin musta kyllä tuntui aijoittain että lava oli kuitenkin vähän liian iso niiden vielä kasvaville karismoille. Ei silti mitään valitettavaa, keikka oli tosi kaunis ja nautin siitä kovasti.

Kaiken kaikkiaan Flow oli ihan semipositiivinen kokemus näin ensikertalaiselle, mutta ensi vuonna saa kyllä tulla aika kovat esiintyjät jotta hankkisin kolmen päivän lipun uudestaan.