yuck: yuck

 Tunnustus: en ole koskaan kuunnellut Dinosaur Jr:ia edes sen vertaa että tietäisin miten nimi taipuu oikeaoppisesti. En myöskään ole koskaan pahemmin innostunut Pavementistä, Sonic Youthista tai muista ysäriklassikoista. Hups. Ehkä siksi tykkään Yuckista niin paljon. Tuntuu että levyn kuuntelijat jakautuvat kahteen leiriin; niihin jotka nostalgisoivat ja/tai pitävät soundia tuoreena ja niihin joiden mielestä kaikki biisit on ripoffeja ysäriltä. Itse kuulun ylläripylläri ensimmäiseen leiriin.

90-luvun (ja vähentyvässä määrässä 80-luvunkin) revival on musiikissa se in juttu tällä hetkellä, enkä usko että kukaan väittäisi toisin. Feedbackin ja disortionin meressä bändit jäävät toistensa jalkoihin ja soundi puuroutuu helposti yhdeksi muodottomaksi massaksi. Silti täysosumiakin löytyy, bändejä jotka osaavat yhdistää kaikki ysärin hyvät asiat ja tehdä niistä jotain omaa. (Yuckin lisäksi tähän sarjaan voisi laittaa ainakin The Pains of Being Pure at Heartin viime tiistaina julkaistun Belong-kakkosalbumin, joka iski muhun  yllättävänkin kovaa varsinkin kun s/t debyytti ei koskaan päässyt oikeen kuunteluun.)

Jotkut kenties tunnistavat kitaristi/vokalisti Daniel Blumbergin ja pääkitaristi Max Bloomin pari vuotta sitten kokoon kuihtuneesta Cajun Dance Partysta, jonka itse muistan vaan hämärästi NME:n sivuilta. Yuckiin verrattuna CDP on, mites tämän sanoisi kauniisti, aikuisempaa. Ja onneksi Daniel ei enää laula kuin Kooksin Luke Pritchard. 

Yuck on samalla levy-yhtiöllä kuin Wavves (ja Dinosaur Jr, funnily enough), Fat Possumilla, ja vaikka samoja viboja löytyykin aika paljon, niin laadullisesti Yuck pesee Wavvesin mennen tullen. Vaikka King Of The Beach olikin erinomainen kesälevy, niin vähän siksi se jäikin. Yuckia taas olen jaksanut kuunnella läpi talven ja uskon että nyt keväämmälläkin maistuu. Varmaan huomattavin ero Yuckin ja Wavvesin tapaisten bändien välillä on laadukkaat lyriikat ja se, että biisejä on ajateltu enemmän. Säveltäjinä Yuck nousee monien nykybändien ohi, ja se mikä menetetään epäorginalisuutena saadaan takaisin koukkuina ja melodioina. Mutta miksi sitten ei vain kuuntelisi alkuperäistä? Yuckin biisit vaan ovat niin hyvä että tekisi itselleen karhunpalveluksen ohittamalla ne kopioina.

Ei Yuck silti mitenkään virheetön ole. Olisin toivonut vähemmän slowareita levylle, ja parhaat kohdat onkin siellä missä on vähän enemmän meininkiä: Holing Out, Operation ja The Wall ovat koko homman kruunaavan Rubberin ohella levyn parasta antia. Rubber on levyllä muutenkin vähän joukosta erottuva, jännä nähdä onko seuraava levy enemmän sen suuntainen.

Yuck laittoi koko levyn stremattavaksi SoundCloudiin, enjoy:

Yuck - Yuck by Yuck