keskiviikko 24. elokuuta 2011

oon ihan fucked up

Viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään Lutakko Liekeissä-minifestari. Esiintyvien bändien joukossa on mm. Kakka-hätä 77, Lighthouse project ja Disco Ensemble, mutta mulle on tasan yksi syy vierailla Jyväskylässä ensimmäistä kertaa: Fucked Up, yksi maailman parhaista livebändeistä.


Kanadan lahja maailmalle julkaisi viime kesänä kolmannen kokopitkän David Comes To Life, josta löytyy pari sanaa täällä. Ajan saatossa mielipiteeni Davidista on vain parantunut entisestään, ja kuuntelen sitä edelleen todella usein. Pidän joka ikisisestä biisistä, mitä ei tapahdu kovin usein. Pari viikkoa sitten sain myös haltuuni levyn 7" sinkkujulkaisut, jotka myös avaavat Davidin tarinaa:

Do All Words Can Do, Octavio Made The Bomb (nytpä sekin selvisi!), Remember Me, Byrdsdale Garden City ja jo Philadelphian keikalta ostettu muka-rajoitettu The Other Shoe.

Fucked Upin diskografia on tunnetusti niin laaja kuin laadukaskin, ja sinkkubiisit ovat mielestäni täysin samaa tasoa kuin itse levyllekin päätyneet kappaleet. Omaksi lemppariksi on noussut Do All Words Can Do / What Would You Do (For Veronica), jonka kumpikin puoli on erinomainen.


Sinkuista puheenollen, The Other Shoen video näki valon hiljattain:


Kaikki stannailuni huomioonottaen tuntuu ikävältä sanoa näin, mutta toi video on musta FU:n surkein. En tiedä johtuuko huonous siitä, että The Other Shoe on ensimmäinen vähän traditionaalisempi musiikkivideo FU:n uralla, jossa on oikeasti tarina, mutta näyttelijät ovat niin järkyttävän huonoja etten pysty keskittymään muuhun. Eivätkä ne edes samoja kuin 7" kansissa! Tykkään kyllä noista kävelykohtauksista, mutta seuraavan videon (blogin mukaan Turn The Season, jes!) toivoisin olevan vähän öh, tutumpaa Fucked Up laatua. Tai jos ihan radikaaleiksi mennään, niin soittovideokin voisi olla mielenkiintoinen!

1 kommentti:

  1. toivottavasti oli hyvä keikka lutakossa ja toivottavasti toivo oli kiltti! :D kiitti vielä sullekin siitä teidän jättämästä lahjasta!:) harmittaa aavistuksen verran että jäi fucked up ja off after all näkemättä mutta no aina ei voi voittaa!
    ps. oon sika kade noista sun hankkimista seiskoista. voi kun ne vain olisi täällä mun hyllyssä.....

    VastaaPoista