titus andronicus ja surffaajan veri

Oon kuunnellut hienoa uutta musaa viime aikoina, uskaltaisin jopa sanoa että mahdollisesti koko vuoden parhaimmistoon kuuluvaa.

Suurin uusi suosikkini on New Jerseyläinen Titus Andronicus, nimetty Shakespearen ensimmäisen tragedian mukaan. Kun kuuntelin uutta The Monitoria ensimmäistä kerran, tuli mieleeni heti jostain syystä Dropkick Murphys. En tosin edes kuuntele koko bändiä, ainoa biisi jonka tunnistan on Shipping Up to Boston joten tästä yhteydestä voidaan varmaan syyttää The Battle Of Hampton Roadsin säkkipilliä... Joitain vertauksia olen kuullut myös Neutral Milk Hotelliin, mutta omasta mielestäni yhtäläisyydet jäävät pitkälti lyriikoiden tasolle; molemmissa on paljon historiaviittauksia ja rimmausta. Monitorin lyriikat ovatkin erinomaisia, hieman vaihtelua surkeisiin ylipsykediilisiin yrityksiin joiden ainoa tehtävä on sopia edes jotenkin melodiaan. Pasaan tästä aina, mutta musiikkia kuunnellessa laulajan ääni on mulle vaan pikkujuttu verrattuna sanoituksiin.

The Monitor on konseptialbumi joka perustuu Pohjois-Amerikan sisällissotaan. Muun muassa Abraham Lincoln pääsee ääneen ja viimeisen kappaleen ja koko levyn nimi tulee Hampton Roadsin taistelusta CSS Virginia vs. USS Monitor. Teema saattaa olla ehkä hieman erikoinen, mutta toimii hyvin eikä valtaa koko levyä. Tiedossa ei siis ole mitään sotalevyä Amerikan lippu liehuen.

Toinen huomioni (vihdoin) napannut on Floridalainen Surfer Blood. En tiedä miksei Surffarit kiinnostanut ennen, Last.fm:n similiar artists ovat nimittäin sen verran kovia (tai Tomia lainatakseni "pure hipstershit"....); Real Estate, Local Natives, Yeasayer, Girls, edellä mainittu Titus Andronicus etc. Mietin kyllä että kuinkakohan vanhoja Surffipojat ovat, koska ainakin livejen ja ylläolevan kuvan  perusteella ne näyttää kaikki ihan älyttömän nuorilta, tuskin edes parikymmpisiltä. Kenties siksi Astro Coastilla onkin pieniä juttuja mitkä varmaan paranee ajan ja seuraavan levyn myötä. Muuten kyseessä on kuitenkin melko täydellinen, rento ja lepposa kesälevy. Eniten ehkä häiritsee se, että koko levy on vähän ylikillotettu henkilökohtaiseen makuuni. Jos nyt vertaan vaikka Real Estateen, joka on aika samantyyppistä mutta rosoisempi ja öö, en keksi sopivaa adjektiivia, fuzzy? Jos olisin ilkeä sanoisin että Surfer Bloodissa on vähän liikaa NME-bändien ylipuhdasta ns. helppoa indiepoppia. Toisaalta kyse taitaa olla omista mieltymyksistä, itse tykkään kuitenkin noisesta enemmän kuin täydellisen puhtaista laulusuorituksista. Luulenkin että Surffarit toimii paremmin livenä kun ei ole studiota viilaamassa nurkkia.

Ehkä tunnetuin biisi Swim ei saa mua varsinaisesti kierimään ilosta, lähinnä koska kertsin riffi on törkeen ärsyttävä ja toistava. Muuten en osaa valita yhtä raitaa ylitse muiden, kehottaisin kuuntelemaan koko levyn.