sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

yksin on jees

Nyt sitä ollaan siten virallisesti kesälomalla, aikaa on vaikka muille jakaa ja seuraavat suuremmat suunitelmat osuu vasta kuukauden lopulle. Ens viikolla on tosin vuorossa jokavuotiseksi muodostunut noin 12 tunnin Taru Sormuseten Herrasta extended edition-maratoni että pääsee välillä ("välillä") oikein kunnollla nörttäilemään.

Ideana on silti viettää aikaa pitkälti chillaillen itseni kanssa, ja tähän on löytynyt täydellinen teemabiisikin:


Aussilaisen Tame Impalan esikoislevy Innerspeaker pamahti ilmoille toukokuun lopulla jonkinlaisen hypen saattelemana. Tai no, jos hypeä ei vielä aiemmin ollut niin eiköhän P4K:n Best New Music-leima hoida senkin. Tottapuhuen tota ekaa sinkkua lukuunottamatta Innerspeaker ei oo avautunut ihan täysin enkä oo aivan niin innoissani kun ehkä voisin olla, psykededeelinen musa ei oo  mun lempparia yleensäkään mutta Solitude is Bliss kolahtaa kyllä. Tosin Kevin Parkerin vokaalit  kuulostaa välillä John Lennonilta melkeen ärsytykseen asti. Ei peli silti menetetty ole, pitää vaan kuunnella vielä pari kertaa läpi että pysyn muodostamaan kunnollisen mielipiteen. Video on kuitenkin hieno ja sanoma erinomainen. (Y)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti