rakkautta ja anarkiaa: 3/5

Englannin kirjoitukset takana ja ärsytää ihan saatanasti. Jos jään vaille L:ää niin valitan kyllä joka ikisestä kohdasta joka meni väärin. On kyllä ihan uutta tietoa mulle ettei their kelpaa yksikkönä jos sukupuoli ei ole tiedossa.....

Mukavampiin asioihin: R&A on ollut hyvä, vaikka jouduinkin hiukan muuttamaan alkuperäisiä suunitelmiani aikatauluongelmien takia. Tähän mennessä olen käynyt katsomassa Brotherhoodin, Untiteldin ja Heartbeatsin, huomena on vuorossa Dogtooth ja torstaina Blank City. Omaksi lempparikseni nousi ehkä vähän puun takaa Nicolo Donaton Brotherhood jota menin katsomaan lähinnä koska se oli ainoa sopivaan aikaan menevä. Leffa oli kuitenkin iloinen yllätys, joskaan ei ehkä kirjaimellisesti. Pääosan esittäjän Thure Lindhardtin eli Larsin silmäpussit ja hammasrako tosin saivat aikaan sydämmentykytyksiä.

 Tykkään skinari-aiheista muutenkin, mut oli eritoten jännää vertailla Brotherhoodin uusnatseja ja This Is England 86:n musadiggareita. Ulkonäöllisesti kummatkin lokeroitaisiin samaan laatikkoon vaikkei minkäänlaisa yhteistä ideologiaa olekkaan. Natsijutut on aina ihan jännää katsottavaa jonkinlaisella kauhunsekaisella mielenkiinnolla mutta Brotherhoodin heil-huudot saivat kyllä vähän ahdistusta ilmaan. Muuten tykkäsin kyllä, väkivaltaa tasoitti hauskat ja jopa söpöt kohdat Jimmyn ja Larsin välillä. Myös tietynlainen koomiikka natsien jutuissa oli piristävää.

Untitled sitä vastoin oli vähän mitäänsanomaton. Ihan hauska, tuhahdin melkeen ääneenkiin pariin kertaan, mutta kaikki jäi vähän ontoksi. Ei kai leffan tarkoituksena ollutkaan olla mikään maailman syvällisin mutta kun päähenkilökin jäi vieraaksi ja etäiseksi niin kaikki ei ole ihan kohdillaan. Ei toimintarikas juoni ole mulle mitenkään tärkein asia, mutta Untitledin tarina oli vaan jotenki turha. Tekotaiteellisuuden kaikki läpät on käyty läpi noin miljoona kertaa. Annoin Finnkinon kilpailussa leffalle kolme tähteä, mikä oli oikeastaan vähän liikaa mutta yksin Adam Goldber ansaitsi niistä ainakin kaksi.

Xavier Dolanin Heartbeats oli tottapuhuen vähän sekava, enkä ollut täysin vakuuttunut käännöksen onnistumisesta. En puhu ranskaa, mutta jotenkin enkuksi ollut tekstitys oli välillä todella kökkö. Puvustus oli ihanaa, samoin kuvaus mikä oli itseasiassa hyvin samanlaista kuin Dolanin edellisessä, J'ai tué ma mèressä (esim vessakohtaukset). Niels Schneider Nicolasina oli täydellinen, ihana mutta ärsyttävä. Tuntuu että haluaisin nähdä Heartbeatsin vielä kerran ennen kuin voin antaa täydellisen tuomion, mutta ainakin näin ensikäteen suosittelen. Xavier Dolanin urakehitystä tulee olevan (onko tää edes suomea?) jännä seurata.