torstai 21. lokakuuta 2010

the national suomeen!

Tiketti tiedottaa että The National saapuu Helsingin kulttuuritalolle 3.3.! Jee, omaa keikkaa onkin odoteltu jo tovi. Oon nähnyt Natskut molemmilla Suomen keikoilla, Ruisrockissa 2008 ja viime vuonna Ankkarockissa, ja kummallakin kerralla meno on ollut erinomaista.

Vuonna 2007 ilmestynyt nelosalbumi Boxer on ehdttomasti yksi vuosikymmenen parhaita, eikä sitä edeltänyt Alligator tai edes uusin tuotos High Violet kovin kauaksi kärjestä kuulu. Boxerilla ei oikeastaan ole yhtäkään huonoa biisiä, mikä on harvinaista. Vaikka The Virginia EP/A Skin, a Night oli vähän laimeampia enkä ole High Violetiinkaan vielä ihan täysin päässyt sisälle siinä määrin mitä ehkä haluaisin, niin ei The Nationalin asemaa yhtenä tämän hetken laadukkaimmista bändeistä käy kieltäminen. 

National muuten julkaisi pari päivää sitten videon Terrible Loven vaihtoehtoiselle versiolle, jonka on ohjannut Matt Berningerin (jonka alkoholin käyttö näyttää välillä olevan vähän kyseenalaista....) veli Tom, tai näin ainakin päättelin sukunimistä. Versio on hyvä ja video vielä parempi. Rakastan ~behind the scenes~ juttuja, ja nähdäänpä jopa uudelleenluonti debyyttialbumin kannesta.  

 

Lempparit 4ever:


2 kommenttia:

  1. Tuon tulevan The National keikan liput myytiin maanantai-aamuna tosi nopeeta loppuun ;´<

    Toivottavasti heittävät vielä toisen keikan.

    VastaaPoista
  2. Jep, meikält jäi saamatta sillo ja vieläkää ei oo iha varmuutta :--(

    Ja niinpä! Luulis kyl et se ois ihan mahollistaki, varsinki ku niien keikkakalenteri näyttää olevan tyhjä Suomen jälkee.

    VastaaPoista