torstai 29. huhtikuuta 2010

o canada


 En edes tiedä mistä mun ällötys Crystal Castlesia kohtaan alkoi, mutten ole koskaan tykännyt niistä. Biisit ei ole vakuuttaneet ja varsinkin Alice Glassista oon saanut niin ärsyttävän kuvan etten edes pysty suhtautumaan täysin objektiivisesti. Päätin kuitenkin antaa tälle uudelle albumille mahdollisuuden, sitä kun on kehuttukkin ihan kiitettävästi. Vakuutan että olin kuunnellessani oikeasti ihan avoimin mielin, mutta kun ei niin ei. En vaan tajua. Tykkään kuitenkin esim. HEALTHista sun muusta, mutta tää vaan ei suoraansanottuna kiinnosta mua yhtään. Taustat on sinänsä ihan ok välillä, mutta Alice Glassin kiekuminen käy hermoon. Tai oikeastaan otankin tuon takaisin, taustatkin käy hermoon. Birdsissä on rasittavimmat beeppaukkset mitä olen kuullut pitkään aikaa ja Sigur Rósin samplaus Year of Silencessä on ärsyttävää. Alan vakuuttua siitä että Crystal Castles on musiikillisesti niin mitäänsanomaton että pitää ~shokeerata~ keikkakäytöksellä ja vittumaisella asenteella. Nohh, I'll just keep sippin' on my haterade.


Kanadan elektrorintamalle kuuluu silti jotain hyvääkin, nimittäin Holy Fuckin uuden levyn Latinin ekan sinkun Latin American musavideo on nähtävissä bändin kotisivuilla. Ihanan kesäinen olo tulee täällä harmaassa ja sateisessa Espoossakin. :^) Kaiken lisäksi toi biisi on musta ihan mahtava, vaikka jotkut sitä haukkuukin ylituotetuksi ja eikä tarpeeksi improvisoidun kuuloiseksi. Täytyy myöntää että olin aluksi vähän samoilla linjoilla, mutta jos koko levy ei ole ihan yhtä siistittyä niin tää mulle sopii kuin nakki silmään.

Holy Fuck on muutenkin niin kova bändi, vuoden 2007 LP on yks mun suosikkielektrolevyistä koskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti