harry ja minä

Huom: tässä entryssä käsitellään Harry Potter ja kuoleman varjelukset-elokuvan ensimmäistä osaa, joten spoilereita tulee satelemaan jonkun verran.

Mikään muu yksittäinen tapahtuma, varsinkaan populaarikulttuurin saralla ei ole vaikuttanut mun elämään niin paljon kuin Harry Potterin avaaminen seitsenvuotiaana. Muistan edelleen kun Googletin Hartsaa ensimmäisen kerran ja päädyin jo nyt vanhassa olemuksessaan kuopattuun HP-faneihin ja sen kautta Vuotava noidankattilan foorumille. Voi niitä aikoja. Vuotiksen takia olen sosiaalisesti syrjäytynyt yksin viihtyvä nettinörtti.

Olen lukenut Hartsat läpi kymmeniä kertoja niin englanniksi kuin suomeksikin, ja ensimmäisten kirjojen selkämykset on niin kuluneet että ne pysyy teipillä yhdessä. Kasvoin Harryn kanssa samaan aikaan, kirjojen Hermione oli mun roolimalli pienenä ja omistan vieläkin neljä figuuria. Toisin sanoen Harry Potter oli mun ensimmäinen ja oikeastaan suurinkin fanituksen kohde.

Leffoihin suhtaudun varmaan aika samalla tavalla kuin muutkin; odotukset ovat jokaisen kohdalla taivaissa ja teatterista lähtee aina vihaisena ja pettyneenä. Kaikista vittumaisin oli viime vuonna ilmestynyt romcom-painotteinen Puoliverinen prinssi, jonka yönäytöksessa nukahdin ja josta meinasin toisella yrittämällä lähteä kesken ulos. Kaiken halveksuntani kohde, elokuvien käsikirjoittaja Steve Kloves olisi yhtä hyvin voinut vetää Ribbentropit kirjoille, sen verran hän näyttää niitä kunniottavan. Emma Watson ja Bonnie Wright varsinkin saavat mut raivon partaalle Twilight-tasoisine näyttelijänkykyineen. Hahmojen ulkomuodosta ja jästivaatteiden käytöstä ei varmasti tarvitse edes mainita.

4 real.

Silti, samoin kuin muutkin kuusi kertaa pettyneet Potter-fanit, olin into piukeana ostamassa lippuja ensi-iltaan. Jätin tarkoituksella uudelleenlukematta Kuoleman varjeluksia etukäteen, koska aina kun olen lukenut kirjan juuri ennen leffaa on kaikki virheet tuntuneet about 500 kertaa karseammilta. Noh, kyllähän ne pahalta tuntuivat tälläkin kertaa. Tai ei varsinaiset virheet, vaan pikemminkin se mitä oli muutettu (Hedwigin kuolema nyt konkreettisimpana esimerkkinä) ja poistettu (Dudleyn jäähyväiset, Deanin ja muiden  pakoilu, Voldemortin nimen tabu-kirous etcetc) ja turhat lisäilyt (Harryn ja Hermionen tanssi, mikä oli sen funktio en tiedä....). Niin ja ei voi tietenkään unohtaa Klovesin jättimäistä hard onia Hermionelle jonka vuoksi Ron on aina taka-alalla. Kovasti rassaa myös se että Dumbledoren hautajaiset kai skipattin nyt sitten ihan kokonaan. Kuulin joskus huhuja että ne olisi siirretty kutosleffasta seiskan alkuun, mutta ei. Yhyy. Dobby kuolema oli sentään mukana ja myönnetään - tuli tippa linssiin.

Kaiken valittelun jälkeen mä olen silti sitä mieltä että Kuoleman varjelukset saattaa olla koko elokuvasarjan parasta antia. Tai no, pitänee säästää lopullinen tuomio siihen että kakkososakin on nähty, mutta ainakin tämä puolisko oli lupaava. Ei tässä ollä lähelläkään mitään Sormusten Herraa mutta Harry Potteriksi laatu on ihan omassa sarjassa. Tämän vuoden muuhun antiin verrattuna Kuoleman varjelukset osa yksi on ehkä kahden tähden arvoinen, mutta Hartsa-asteikolla ainakin neljän ja puolen.