maanantai 8. marraskuuta 2010

james blake


Niin kuin oon varmaan jo aiemminkin maininnut, mulla on paha tapa tuomita asioita ennen syvempää tutustumista. Tuoreahko esimerkki tästä on vasta 21-vuotias lontoolainen dubstepmäni James Blake. Blaken coveri Feistin Limit To Your Lovesta on pyörinyt netissä jo jonkin aikaa, mutta itse sivuutin biisin parinkymmenen sekunnin kuuntelun jälkeen perusrasittavana pianopimputuksen, söpön brittijäbän ja yliampuvan aksentin yhdistelmänä. Eikä Feistkään ole koskaan iskenyt. Jaksoin kuitenkin vihdoin kuunnella koko biisin läpi, ja ei hesus mitä meinasin missata.


Niin hyvä, niin hyvä. Tärisyttävä basso tulee ihan puun takaa ja räjäyttää koko biisin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Feistin alkuperäinen versio ei kyllä ole lähelläkään tän tasoa.

Vaikka Limit To Your Love poikkeaakin Blaken muusta tuotannosta huomattavasti, ei tähän asti ilmestyneet neljä EP:tä ole yhtään sen huonompia. Varsinkin CMYK ja Klavierwerke antaa oikeeta  vastusta tän vuoden muille elektrojulkaisuille, joiden joukossa on älykovia nimiä kuten Four Tet ja Pantha Du Prince. Blake on tehnyt myös jonkin verran yhteistyötä erinomaisen debyyttikokopitkän julkaisseen Mount Kimbien kanssa. Kaikin puolin euroelektrolla pyyhkii hyvin. 




4 kommenttia:

  1. Ihan loistava toi Limit to Your Love! Tosin mä taisin pitää siitä jo ennen kun kuuntelin koska kerroit et kyseessä on britti ja biisistä löytyy pianoa. :D

    VastaaPoista
  2. hahh :D nii on kyl vaik piano ei oo ihan mun juttu. tosin brittimänit on sitäkin enemmän!

    VastaaPoista
  3. Mulle meinas käydä ihan sama missaus. En yhtään tajunnu blakea, ennen ku kuulin klubilla... Toi limit to your love basso räjäytti sielun. HUH.

    VastaaPoista
  4. jepp, se tekee siit ihan omaa luokkaansa!

    VastaaPoista