Kävin viime perjantaina yksin elokuvissa. Kyseessä oli taivaisiin asti kehuttu (96% Rotten Tomatoesissa) Jacques Audiardin Profeetta (Un prophète), joka kertoo tarinan alussa 19-vuotiaan, luku- ja kirjoitustaidottoman Malik El Djebenan (Tahar Rahim) kuudesta vuodesta vankilassa. Näiden vuosien aikana hän oppii kaiken mitä rikosmaailmasta on opittavaa. Malik tekee töitä korsikalaisille ja varsinkin ryhmän pomolle, César Lucianille, joka järjestää hänelle vapaapäiviä joiden aikana Malikin tulee hoitaa vaihtelevia keikkoja Lucianin puolesta. Loppua kohden Malik alkaa käyttää taitojaan omiin tarkoitusperiinsä ja pääsee eroon Lucianin otteesta.
Rahimin ja koko muun näyttelijäkaartin roolisuoritukset on ihan uskomattomia, ja leffan aikana tuli samanlainen fiilis kuin Langalla-sarjaa katsoessa - meinasin koko ajan unohtaa että kyseessä oli näyttelijöitä, eikä dokumentti. Harvoin oikeasti näkee näin laadukkaita leffoja, varsinkin sellaisia joiden juoni ei päältäpäin kuulosta kovin erikoiselta. Muista vankilaleffoista eroten pääosassa onkin henkilöt, ei väkivalta tai poliittiset viestit. Omalta osaltaan autenttisuutta varmaankin auttoi se, että Audiard palkkasi entisiä vankeja neuvojiksi ja ekstroiksi. Kaikki asiat koko elokuvassa oli niin uskottavia etten epäillyt mitään hetkeäkään. Kuvaus on karua mutta kaunista, ja musiikkia on juuri sopivan vähän.
En totta puhuen voi suositella Profeettaa liikaa. Käykää katsomassa, lupaan ettette tule pettymään. Ihmetyttää kyllä vieläkin miten Oscareissa ei tullut voittoa... Menen katsomaan El secreto de sus ojosin kunhan se Suomen teattereihin päätyy, mutta Valkoisen nauhan ja nyt Profeetan nähneenä en voi kuin ihmetellä voittajavalintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti