keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

klaxons: echoes


Echoes on eka sinkku ja avausbiisi elokuun lopulla ilmestyvältä Surfing the Void-levyltä, joka on vuonna 2007 ilmestyneen Myths of the Near Futuren odotettu seuraaja. Klaxons tuskin tarvitsee suurempia esittelyjä, esikoislevyä ympäröineelle hypelle on vaikea löytää vertaistaan ja luotiinhan bändin ympärille ihan oma genrensäkin, nu rave. Voi niitä aikoja. Tunnustuksen paikka: olin kolme vuotta sitten ihan mieletön Klaxons-fani ja vieläkin kaapista löytyy niin julisteita kuin Klaxons Are Kunts-paitakin. Tottapuhuen Myths of the Near Future alkoi pitkästyttää kovalla kädellä viimeistään seuraavana vuonna ja oma kopioni on pölyttynyt levyhyllyssä siitä asti. Aloin jo epäilemään että saadaanko uutta levyä ollenkaan, mutta tässä sitä esimakua nyt olisi.

Edellinen uusi sinnku Flashover ei vakuuttanut mua tippaakaan, mutta Echoesissa on jo paljon selvemmät linjat. Siinä missä Flashover pomppi ympäriinsä Echoes etenee aika kaavamaisesti ja on paljon helpommin lähestyttävä. Ei Echoes mitenkään mindblowing ole, mutta ehkä Surfing the Void tulee olemaan ihan menettelevä. Silti olisin toivonut jotain vähän uutta ja erilaista, varsinkin kolmen vuoden tauon jälkeen luulisi että debyytin viboista oltaisiin jo päästy eroon. En halua että tästä levystä tulee mikään Myths of the Near Future osa kaksi.



Echoesin voi ladata vaikkapa Hype Machinesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti