keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

four tet

Kun Flown tämän vuoden ensimmäiset esiintyjät ilmoitettiin, jäi mieleen yksi nimi mikä ei ollut ennestään kovin tuttu mutta silti tietoisuuteeni Burialin kautta päätynt. Jäbän nimi oli tietenkin Four Tet, jonka seitsemäs kokopitkä There Is Love In You ilmestyi viime tammikuussa. Jälleen kerran pitänee mainita ettei ambientelektro todellakaan ole mun ominta alaa, vaikka edellämainittu Burial onkin aika kovassa soitossa. Joka tapauksessa Four Tet iski kuin nakki silmään.


Four Tet eli Kieran Hebden tuli alunperin tunnetuksi post-rock-bändi Fridgestä, joka ei tottapuhuen sano ainakaan mulle mitään. Vuodesta 1998 Hebden on julkaissut musaa myös Four Tetin nimen alla, ja niin omia biisejä kuin remixejäkin on tullut ihan kiitettävästi. Varmaan kaikista siistein juttu on just Burialin kanssa yhdessä tehdyt Moth ja Wolf Club, joista varsinkn ensimmäinen on 9,02 minuuttia silkkaa euforiaa.


Shaking and crying.

Ei pidä kuitenkaan luulla ettei Four Tet pärjäisi omillaan, vaikka se eroaakin ylläolevasta aika paljonkin. Ostin There Is Love In Youn vähän heräteostoksena Berliinissä kun Woodsin Songs of Shame LP oli odotettua halvempi eikä Flying Lotusta kyseisestä levykaupasta löytynyt. Minä yhdistettynä rahaan ja levykauppaan ilman tiettyä etukäteenmietittyä kohdetta saattaa välillä johtaa kyseenalaiseen lopputulokseen (Feadzin Happy Meal EP on pyörinyt soittimessa ehkä kerran), mutta tällä kertaa ostopäätöksestä jäi käteen vaan erinomainen levy ja hyvä mieli.

Jotenkin en osaa edes sanoa mikä There Is Love In Youssa on parasta. Se vaan on niin hieno. Minimalismi, loopit ja tumma semisti hihhulitranssimeno vaan osuu suoraan kylmään ja kovaan sydämeeni. Varsinkin ekat biisit Angle Echoes ja Love Cry sekä vikat Plastic People ja She Just Likes To Fight saavat ilon kyynteleet vierimään poskillani. Kuunnelkaa.

2 kommenttia:

  1. TILIY ja Burial levy on molemmat hyvii. Toi Woods pisti silmään. Oon yrittäny ettii niitten levyi suomesta mut enpä oo viel löytäny :/

    VastaaPoista
  2. jep mäkään en oo nähny missää mikä suxx koska haluisin kans at echo laken. :---( berliinis oli randomisti yhen kaupan ikkunas ni juoksin heti sisälle ja oli viel kuulemma vika kappale!

    VastaaPoista